— Leivinuunikin rikki, jatkaa emäntä huomautuksiaan. — Eikö sinussa kehnossa ole sen korjaajaa?
— Paavo, Huhmarniemen Ukko Paavo kiukaan korjoaa, jahka kerkiää, julistaa Jooseppi, veneen hankapuuta veistellen.
— Vaan jos ennen romahtaa? väittelee vaimo.
— Ka kun romahtanee, niin minkäs sille mahtaa, sanoo Jooseppi rauhallisesti.
— Ja noilla lehmärievuillakaan ei ole lehdenlentävää syömistä, valittaa edelleen emäntä.
— Aja mehtään! tokasee Jooseppi.
— Aja! Kolmatta päivää jo taivasalla — mitä ne sieltä löytävät? Petäjän kylkiä jyrsivät, sammalia tuuhkailevat turvillaan. Ja ammonnan mölinällä tullaan kotiin aivankuin oisi mörkö kintuissa.
Kaisa-Reeta karisteli koppelon siivellä russakoita taikinasaavin reunoilta.
— Ka kesähän tässä on kynnyksellä! naukasee Jooseppi iloisella äänellään.
— Juu pirhana! julmistuu emäntä. — Kesä! Vasikkakin tappaa piti oikean ravinnon puutteessa. Niin kaunis vasikka että unessa vielä kummittelee… Tuotkos, retkale, niitä kesävaatteita, vai akkasi arkkuun panentaako vuotat? Ja mikä ne nuo sikiötkin parantaa! Et viihtinnä kelin aikana lääkettä ottaa atteikista. Jumalako heihin, viattomiin raukkoihin, tauvin lykkäsi? Liisa Valppu kuin palttina kalvetusta läsii ja Eino Jaakoppi yskässä ja yltäpäältä ruvessa. Vai kesä! Tälle akalle se vasta kaunis kesä tulee ja pian tuleekin!…