— Ja mitä varten minua, justiin kuin murhamiestä tai pahantekijää roistoa, kuletellaan käsipuolesta kopristellen solttujen välissä — sivilihän minä oun ja sivilinä meinaan ikäni pysyä! naukui Jooseppi lopuksi.
Pirhonen nielasi mielenliikutuksensa ja rykäsi kaikuvasti. Sitten loi hän tutkivan katseensa protokollasta Kenkkuseen. Mitä kaikkea tuo katse sisälsikään!
— Niin — kyllähän hänkin — Rämsänrannan poliisi, ymmärsi ihmisen elämän saloilla, mutta — — — Sen hän kyllä uskoi että Rinsessa oli pulskahtanut puroon ja Joosepin akka tekaissut vajanaisen lapsen eikä hänellä myöskään ollut mitään sitä vastaan että Ryysyrannan tuohikatto oli myrskyllä lentänyt helvettiin ja että ylipäänsä siellä oli pahasiivo ja kurjuus kotona, mutta ——
Saattoi siellä olla vähän muutakin kotona? Saattoi olla se salapolttimo, jota hän pääsiäisenä jo oli nuuskinut. Oli erinomaisen tärkeätä saada se nyt käsiinsä. Juuri moisen todistuskappaleen käräjänkäyntiä varten tarvitsee korkean kruunun uskollinen palvelija.
— No, saat mennä, sanoi Pirhonen, ja Jooseppi tuli ulos maantielle ja alkoi tallustaa keskustaa kohden. Pirhonen vielä näkyi katsovan akkunasta perään…
Jooseppi pudisteli itseään kuin koira, joka on paiskattu veneestä järveen ja uinut maalle. Liian hyvin hän vaistosi ja älysi että tuo Pirhonen vielä samana iltana lähtee viivana Ryysyrannalle viinatehdasta haltuunsa ottamaan, hävittämään ja protokolliinsa merkitsemään. Ja viimeiseen asti tahtoi Jooseppi tietysti pelastaa maineensa, perheensä ja vapautensa.
Jos siis oli Goljath Pirhonen ovela, niin vielä ovelampi osasi olla
Jooseppi Kenkkunen.
Sieltä Maakunnan pihalta hän supattelemalla tunkionurkan takana palkkasi kolmella kympillä sattumalta tapaamansa kotipuolelaisen, sen vanhan tuttavan, vähän löylynlyömän Pahka-Pekan viivana viemään viestiä akalle Ryysyrantaan jotta:
»Kiireenvilkkaa kapistukset korpeen — Pirhonen tulossa kuin tuuliaispää! — kyllä ne akat älyää!»
— Ka minähän toimitan tolokusti! lupasi Pahka-Pekka, työnsi Joosepin antaman pikanellipurun poskeensa ja läksi hölkkäsemään veneelleen, Rämsänsalmen rantaan, jossa petkelkyläläiset pitivät veneitään silloin kun ei ollut täyden jauhosäkin ottoa kylältä. Milläpäs Pahka-Pekkakin otti — ei ollut joka ukolla niin paljon retiittiä…