— Ei kai sillä minun tietääkseni ollunna…
—Mistähän tuo pontikat oli saanut? laukasi Pirhonen.
— Että mitenkä herra poliisi tarkoittaa, pani ämmä, imelästi irvistäen hampaattomalla suullaan.
— Se näet Jooseppi möi siellä pontikoita — sotamiehet ottivat kiinni…, selitti poliisi jäyhästi.
— Voi hyvä isä nähköön ja sus siunatkoon! kiljasi ämmä. — Ja me kun ei tiietä täällä pyhäsen pölähtävää! Kennenkä tuo nyt oisi pontikoita Jooseppi riepu hätäpäissään joutunna kulettelemaan. Ja vielä sotapoijat ahistelleet raukkaa! Lie tuo rahan nuusassa niitä Koiranhännän Jussin vanahoja viinoja hairahtunna tarjoilemaan! pärpätti ämmä oikein sotkeaksensa jäljet.
— Koiranhännän Jussinko? tokasi poliisi tarttuen ansaan. — Keittääkö se koiranhäntäläinenkin viinaa?
— Ka en minä häntä tiiä — liversi ämmä. — Ja mitenkä se enää keittää
Jussi raiska, kun on vainaja!…
— Kuollutko se on? kivahti Pirhonen vihoissaan ja nolattuna.
— Ka kuollut, kuollut — eikö se Pirhosen herra sitä ouk sattunna kuulemaan? — Johan se Koiranhännän Jussi otti ja kuoli tässä pääsiäisen eillusviikolla.
— Vai niin, sanoi poliisi vääntäen viiksiänsä ja ottaen uuden savukkeen hampaisiinsa. — Me tulimme tänne vähän niinkuin kahtelemaan, kun se Jooseppi…