Pyhä Ukko myhähti valkeaan partaansa:
— Parempi olisi ollut, jos ei olisi opettanut sitä konstia.
— Lieneeköhän tuo Näälmannikin täällä Taivaassa? tiedusti Jooseppi.
— Kyllä hän täällä oli alussa, vastasi Pyhä Ukko, — mutta hän toimii nykyään maallikkosaarnaajana Helvetin puolella.
— Joo, sanoi Jooseppi. — Lie heitä täällä muitai meijän pitäjän sielunpaimenia?
— Aina joku, vastasi Pyhä Ukko. — On Toloperia, on Nyymannia, on
Kalviinia, niinkuin te siellä sanotte.
— Vai on Toloperikin täällä, keskeytti Jooseppi iloisesti. — Pitäisippä rehvata Toloperia ja tuua terveisiä poijalta, se kun se Poika Tolop…
— Kyllä, kyllä, katkaisi Pyhä Ukko Joosepin puheensorinan. — Kyllä minä ne asiat tiedän, elä huoli kysellä niin paljon joutavia.
Mutta mitäs Jooseppi, eihän Kenkku malttanut olla utelematta. Eikä itse
Ukkokaan, Taivaan mainio Pyhä Ukko, vähin vastailematta.
Ajaa rapsuttaa niinkuin pitkin syksyistä jäätä vastaan suuri heinähäkki — heinät kuin kultapölyä kuhisevat — hieman tollon näköinen, turpea talonpoika hopittaa lyyhäävää vanhaa ruunaa häkin sevillä istuen, mutta miehen takana, heinähäkin huipulla, töröttää mustiinpuettu, valkeahuivinen, kasvoiltaan punakka, silmistään älykkään ja äkäisenkin näköinen vanha diakonissa, laupeuden sisar. Niin ei malta Kenkkunen olla sitäkin vastaantulijaa tutkimatta ja huudahtaa: