* * * * *
Taivaan Pyhä Ukko johdatti Ryysyrannan Joosepin pitkän käytävän äärimäiseen päähän. Oven päällä kiilui kirjoitus:
Rämsänrannan ryysyköyhälistön tutkintokanslia.
Taivaan Ukko kopahutti rystysillään oveen, joka silmänräpäyksessä aukesi sisästäpäin. Itse astui Hän edellä sisään, Jooseppi perässä. Ovi lupsahti kiinni. Taivaan Ukko hävisi pienestä ovesta sivukammioon — käsiään pesemään, niinkuin kuulosti — ja Jooseppi jäi lakki kainalossa seisomaan ovensuuhun. Kansliassa oli kolme siipiselkäistä enkeliä, jotka hymyhuulin tuijottivat Jooseppiin.
Pyhä Ukko tuli pian takaisin sivukammiosta tuoksuen hyvänhajuiselta saippualta — niinkuin Jooseppi sen päätteli — mutta milloinkaan ei hän ollut sieraimissaan tuntenut siinämäärin ihanaa tuoksua. Ei yksikään laji Maakunnan saippuoista siellä alhaalla tuoksahtanut niin hurmaavalle — tämä tuoksu lemahti koko kansliaan ja ensikerran olemassaolossaan tunsi Jooseppi kuin hän itsekkin tuoksahtaisi hyvälle hajulle.
Pyhä Ukko, hopeaparta, istahti korkean, kaltevan pulpetin taakse — missä olikaan Jooseppi pojannaskalina nähnyt moisen korkean pulpetin? jaa, Ruukissa, Ruukissa, — vörvalttarin kansliassa tehtaan käynnin aikoihin…
— Paina puuta! kehoitti Ukko, pistäen kullalta välähtävän hanhenkynän korvalehtensä taakse.
Jooseppia kovin kainostutti, kun enkelit niin hymyillen häneen katsoivat. Mitähän ne oikein katsoivat? Hänen vaatteitaanko?
— No, rykäsi Taivaan Pyhä Ukko, — miten ovat asiasi? Nimesi Minä jo tiedänkin.
Jooseppikin rykäsi ja pyöritteli reuhkaa käsissään.