— Että kuka akan ja sikiöt nyt elättää?
Taivaan Ukko rypisti hopeanhohtavia kulmakarvojaan:
— Me emme täällä Taivaassa puhu sikiöistä, vaan lapsista. Eikä ole kaunista että te kaikki ränsänrantalaiset sanotte vaimojanne akoiksi.
Jooseppi paransi:
— Ka niin vain että kuka se Kaisa-Reetan ja ne kakarat elättää, kun minulle näin kävi?
— Kakarat! murisi Ukko, uhaten sormellaan Jooseppia. — Heitä pois rumat sanat.
Joosepin täytyi sanoa kolmannen kerran:
— Että kun minulle nyt kävi näin huonosti, niin mikä keino siihen keksitään Herra Taivahan Taatto, jotta rakas vaimoni ja rakkaat lapseni pysyisivät hengissä siellä ajan laksossa?
— No nyt sanoit kauniisti niinkuin miehen puhua pitää, kiitteli Pyhä Ukko. — Mutta mitä asiaasi tulee, niin oletkos todella ainoa, joka et tiedä, ettemme me täällä Taivaassa mahda mitään sille, jos sinun perheesi kuolee nälkään.
— Mutta sehän on kamala totuus! huudahti Jooseppi.