— Saat sinä ämmä jo mennä levolle, lausuu mestari anoppimuorilleen — nuo vanhan kansan vaimoihmiset ne aina tietävät taikoja näissä hommissa ja siksi Jooseppi ämmää on vaivannut. — Haluatko ryypyn, Retriika?
— Ka anna!
Aapeli poikaa naurattaa, kun ämmä kulahuttaa kulkkuunsa, muikistelee suutaan ja sylkeekin, mutta pärskäytettyään aivastuksensa kaappaa sisukas ämmä toisenkin kulauksen ja kakisteltuaan kaulaansa sanoa kumauttaa:
— Maku on! Maku!
Mestari Jooseppi vastaa:
— Maku siinä juuttaassa kyllä oisi tavallinen, kun vain saisi vinkkelin vihat poikkeen… piessan peukaloko hänessä pitelöö, kun tuppaa juoksuttamaan harmaata sinukkaa sekaan? Kirkasta ja väkövää se keittää käski!
— Kirkasta ja väkövää siitä lopulla laarautuukin, ennusti ämmä, pyyhkäsi kämmenensä säkki-esiliinaan ja palasi pirttiin.
Isä Jooseppi ja poika Aapeli nyt kahteen pekkaan hoitelevat maanalaista masinaa, tuli palaa lekottelee ja pata porisee. Jäähdytyssaavi höyryää kuin koski pakkasessa. On jo sivu puolesta yöstä…
Eivät monta sanaa toisilleen virka isä ja mökinpoika, ja hiukan kaamealta alkaa tuntua koko huusholli, vähän unettaakin, mutta työ on tehtävä loppuun asti, juuri tänä yönä kaikki on saatava valmiiksi, monet yöt tässä jo on vapriikia valvateltukin, esitöitä ja eksperimenttejä tehty…
Pul-pul-pul! pani pontikka, kun pulloihin putosi.