— Näkyy ne osaavan…, jokelsi Jooseppi.
Ja pieneen hius-hiprakkaan nyt joivat itsensä siinä Karihtaniemen pahansiivoisessa pirtissä emäntä Amanta, ukko Jaakko ja Ryysyrannan Jooseppi — sai hiljainen, vanha Reetakin puolkuppisen. Lapset pantiin nukkumaan lattialle, Amanta teki asiaa ulos, mutta tulla pouhasi kotvan kuluttua takaisin Immu poika jälessään sekä sanoi Joosepille terävästi:
— Senkö perskattia sinä valehtelit, Kenkku, ettei ollut koiraa matkassasi — tämä Immu kuuluu käyneen jänislangoillaan, niin siellä Vekku vökäle oli haukkunna kuusen persauksilla ja vähällä jotta elävältä söi koko poijan!
Nyt Jooseppi, jolle oli kihahtanut hivuksille, suuttui kuin pippuri:
— Sinä Karihtaniemen käärme, sinä seurakunnan emänäpistelijä, lemppariako minä sulle olen tilivelvollinen koiristani tai kelkoistani? Eikö sulle vielä piisannut, jotta kuusikymmentäviisi markkaa lompakostani varastit sinä yönä, jona minä — — —
Mutta ei ollut Amantakaan se tyttö, joka antoi itseään haukkua.
Uuniluudan hän tempasi loukosta ja työnsi kuin nahturin suoraan
Joosepin päälle niin että naama nokeutui ja huusi kuin hullu:
— Kuusikymmentäviisi markkaa! Kuinka monta sataa kuppia kahvia olet tässä talossa juonut etkä penniäkään maksanut? Kusti hylyky sulle raavolle raukalle suksetkin on tehnynnä, et kelvoton ketkale ihte kyhäy suksen kapulaakaan allesi saamaan ja tähän vielä tuppaat rehellisiä ihmisiä viinalla villihtemään.
— Viinalla villihtemään! kiljui Jooseppi punaisena kuin kukko ja tuskan hikikarpalot otsalta tippuen. — Itse tulit huutelemaan jälkeen ja kahville kärkkymään. Ystävänä viinaa tarjosin — pakkoko oli paukku ottaa, ja oliko huonoa tavaraa, häh, häh, vai mitä, ukko Jaakko?
— Hyvää on tämä Joosepin viinavärkki, todisti ukko Jaakko leuka lonksallaan,—kerrassaan mainiota, niin hyvää ei keitetty ennen Ruukin käynnin aikana muualla kuin Näälmannin Pappilassa ja Palovaarassa — minä sen tiiän vissiin — eläkä sinä Amanta hävyttömäksi heittäy — akkaväki vaijetkoon seurakunnassa — niinpä hyvinkin — verratonta oli viina — jokos se loppui? — erinomaista — minä kyllä tunnen sortit — minä oon märän maistanut!
— Se mies on märän maistanut! yhtyi Jooseppi, — vaan sinä Amanta oot maaliman koijari — kiitä jottei sattunut kotosalle Kusti, se sulle oisi aviokylvyn antanut…