Osasi se karmelias pistää, tuo Lintuniemen Roope, jolla kuten toisillakin veljillä on pahanen mökkinsä, köyhä elämä ja paljon lapsia — niin paljon lapsia kanakopissaan että on tullut kuuluisaksi kihlakunnan maanviljelyssihteerin käynnistä. Katseltuaan töllin peltoasiat oli näet sihteeri pirtin kötykseen tultuaan tuumannut Roopelle: »Teillä on erinomainen pirttiviljelys, isäntä, mutta vallan kelvoton ulkoviljelys.» — Pirttiviljelys!
Roope läksi ja Jooseppi palasi yhä kotaansa. Vekun ja Aapelin hän sentään komensi saunarantaan vahtimaan — kuka takasi ettei sattunut vaarallisempaakin kulkijaa? Ja eikös sattunutkin: Kenkkuvaaran Aatami, kolmas veli, ajoi jäkäläkuormaa, mutta rannan alitse se isäntä ajeli — tämä mies ei poikkeillut veljensä mökissä, kuului muka niihin parempiosaisiin petkelkyläläisiin.
Kenkkua tänä päivänä horisontissa kummittelee, arveli Jooseppi, sivuajosta ilmoituksen saatuaan. Taas näkyi järven selällä paksu ja lyhyt miehen tallero, Vekku sitä pari kertaa haukahti, mutta liikutti häntäänsä kuin hyvääkin tuttua tervehtäen ja hyvä tuttuhan tuo olikin: Huhmarniemen Ukko-Paavo!
— Onko isäsi kotosalla? Aapelilta avannolla Ukko Paavo kysäsi.
— Annahhan käyn ehtimässä — tuonne kai se aijan taa mäni, selitti poika tolkusti. Ja heti kun Huhmarniemen Ukko oli mennyt pirttiin, hiipi Aapeli kotaan. Jooseppi sanoi:
— Se on hyvä vieras — sen saat käskeä tänne!
Hän oikein ilostui sielussaan — Huhmarniemen Paavo oli näet rauhan mies, vanhan kansan mies, hurskas mies, mahdoton mies pahantekoon ja lisäksi aito lipilaari pyhän hengen ja pontikan mies, joka korkeammin kuin yksikään käsitti jumalanviljan merkityksen suuressa ristikunnassa. Kun pontikka pullon kaulassa pani pul-pul-pul, niin Ukko-Paavon kaulassa se lirisi Iii—lii—lii — siinä määrin hengellisesti ja kohtuullisesti ynnä juhlallisesti ukkojuntikka sitä ainetta arvasi ryypätä.
12.
Kodassa ukot istua myssyttävät pölkkyjen päällä ja hissuksiin maistelevat. Nuo kaksi korven tonttua, Jooseppi pakana ja Ukko-Paavo, uskovainen. Kuunnelkaamme kaukaa heidän keskusteluksiaan:
— Se tuo ihmisen elämä…, joluaa Jooseppi.