Jooseppi joutuu taas ymmälle. Koskeliinin täytyy selittää seikkaperäisemmin:
— Lex on latinalainen — roomalainen — sana, merkitsee suomeksi laki. Lex Kallio tarkoittaa = edustaja Kallion ehdottama laki.
— Piruuttaanko hyö sen niin ovat ruomiksi ristineet? arvostelee
Jooseppi lopuksi.
— Kansainvälinen tapa se on, puolustaa Carolus Koskelin. — Jos sinä esimerkiksi olisit kansanedustaja ja…
— Minä — kansanedustaja? kiljahtaa Jooseppi.
— Niin, jos sinä olisit kansanedustaja ja esittäisit uuden lain — sanokaamme kieltolain korjauslain — eduskunnan puheenjohtaja nimittäisi sinun asiasi: Lex Kenkkunen.
Joosepille kirkastui latina!
— Mylly, myllypä taitaa olla, naukui hän, mutta vallesmanni tarttui pikariin ja kilisti:
— Pohjanmaan kautta siis, »Lex Kenkkunen»!
Samassa kuului ulkoa kahinaa ja ryminää eteisestä, ja toinen toistensa kintereillä juosta hilppoivat lapset mikä aatamin alasti, millä vain lepattava paidan rääsy yllään — jo lennätti Irmeli sisko punaisena läähättäen pikku Kurlinkin käärössä kätkyeeseen, sitten tulla kompuroi lääpällään ämmä, tukka takkuisena tihkuen, ja vasta tovin ajan kuluttua emäntä Kaisa-Reeta, aina yhtä masennuksissaan vatsanvaivoineen.