Älä naura, vento veikko,
Jos myös pelkään hukkuvain
Ja jos huudan: tuonen peikko
Kärventää jo ruumistain!
Minä vain ne yksin tiedän
Sinä niit' et tuta voi!
Siksi nauruaiskin siedän,
Vaikka tuska rinnass' soi.
Katkaistut siivet.
»Kyllä se maailman ranta sun neuvoo —
Vuotahan veikkonen, vuotahan vaan:
Sultakin maailma lentimet leikkaa,
Sultakin siipesi katkaistaan!»
Siitä nyt mennyt on vuosia monta
Näin tätä mullen kun saarnattiin;
Ja muistan sen selvään, kuinka me sille
Kiistaten joukossa naurettiin
Niin! — Minun siipeni kyllä on poikki
Ja katkaistu lapsuuden lentimen tie —
Mutta ei ennustus ollunna totta:
— Ei niitä maailma leikannut lie!
(16/2 1897).
Tullta ja tuhkaa.
(Mietelmä).
Se, mikä minussa on tulta,
Ei sammunut viel' ole multa —
Mut se, mikä minussa on tuhkaa
On niinkuni raunion ruhkaa.