»Pyydä häntä kelkkaan vaan
Hän on hauska tosiaan!»
Minä menin, kumartelin
Pyysin mäkeen, ujostelin…
Ensi lasku kävi näin:
Kelkka kaatui nurinpäin —
Tyttö lensi hangen päälle,
Minä vierin radan jäälle…
Anteeksiko pyysin? — En!
Seisoin kelkkaa katsellen —
Tuumin tuota: »katsos vainen
Kuinka kaatui peijakainen!» —
Useasti kuiten me
Yksin tuumin laskimme,
Mallaks' opin hänet sitten
Parvest' toisten impysitten.
Puhumista olla tais
Hälle, häntä laskettaiss' —
Oli tämä: »kaunis ilma…
Hyvin hyvä, kaunis ilma!»
Malla myönsi ihan sen,
Lausui saman totuuden:
»Nyt on hyvin kaunis ilma!»
Lisäs: »— eilen oli kylmä!…»
Tämä oli »hakkaus»: —
Koulupojan rakkaus,
Muuta haastaa voinut emme,
Vaikka sykki sydämmemme.
Mutta kuiten muistossain
Tämä aika hausk' on ain —
Oi jos vieläi kuutamassa
Mallan kanss' ois laskemassa!
(18/2 1897).