Leila.
Semmoinen tyttö on näänmä se Leila
Että on kaikkien poikien heila,
Kuka vain tahtoo: suukonkin saa,
Niin että soipi ja paukahtaa!
Sanoppas Leilalle itselle tätä,
Heti on hennolla huoli ja hätä:
Itkuhun punaisna pulpahtaa
Ja rukoillen lausuu: »voi unhoittakaa!»
Kyllä sun ymmärrän, lempeä Leila,
Miksi noin oot sinä kaikkien heila:
— Sä oot liiaksi hellä ja hyvä…
Ja siks' ei lempesi olla voi syvä!
Lampaita ajamassa.
Junnu ja Janne ja Jaska renki,
Lisäksi suutari Mustonenki
(Joka oli talossa suutarin työssä
Ja valmisti saappaat päivässä ja yössä) —
Juoksivat, juoksivat lampaita ajaan
Häätivät lampahat metsikön rajaan.
Junnulla käess' oli torrakko suuri,
Jannella kuivunut katajan juuri;
Suutari kerkesi naskalins' ottaa,
Siunasi juostessa naapurin Lottaa,
Huu! huusi Junnu ja haa! huusi Janne
Ja jaa! sano Jaska, jonk' käess' oli vanne,
Mut suutari Mustonen huusi: hih hei!
Ja Lotankin väkisin kynivästä vei.
Ja kun oli tullehet takaisin sieltä,
Niin kelpasi kuunnella suutarin kieltä,
Hän sano': »hjaa, hojaa ja jaa —
On ihmisen elämä kirjavaa!»
(1896).
Sointuja rakastavan runo.
Mikä on rakkaus?
Ja mikä on hakkaus?
Ja mikä on leimuvan lempemme lakkaus?
Rakkaus on kuin — tulikuuma rauta!
Hakkaus taas kuin — hyppylauta!
Ja lakkaus, vihdoin, kuin — harmaja hauta!