Meitä, oi taivas, siis lempimäst' auta —
Rakastaja on kuni nuoleva nauta!
No saapa nähdä ja saapa kuulla!
Hän on niin nuori, hän on niin hieno,
Hän on niin viisas ja etevä;
Ja ideaalinsa — on niin vieno:
Se lentää taivasta ylemmä!
Niin paljon suurta, niin paljon uutta
Ne luulee nuoressa piilevän:
Se mies se maailman vielä muuttaa
Ja kummaa aikaan on saava hän!
No saapa nähdä ja saapa kuulla,
Mi miehest' tullevi tosiaan!
Ei mielestäin ole tarvis luulla
Ett' tietä raivais hän — rahoillaan.
Lessing'iin vetooja.
Se varmaan totta on
Ma ett' oon hölmö mies,
Ja myöskin tuhma mies,
— Miks'ei? — no olkohon!
Vaan kun sa lausut niin
Sen vasten naamaa mun —
Ma suutun sinuhun.
Ja noihin moitoksiin!
Se näät on tässä tuo
Kuin lausuu Lessing sen,
Siis hältä lainaten,
Ma pyydän — silmäs luo:
»Sobald der Mensch sich kennt,
Sieht er, er sei ein Narr,
Und gleichwohl zürnt der Narr,
Wenn man ihn also nennt.