Sobald der Mensch sich kennt,
Sieht er, er sei nicht klug;
Doch ist's ihm lieb genug,
Wenn man ihn weise nennt.»
Hänen vakaumuksensa.
»Runottareni on kuollut!» lausuin hälle —
Nuorelle runoilija-ystävälle:
»Intoni on mennyt, se oli kai heikko —
Paras mun laata siis lienevi, veikko?»
Runoilija ääneti mua tarkastaapi,
Ja katseellansa mua mittajaapi:
Viimein virkkavi: »mikä sun on tullu'? —
Nythän sä olet jo täysi hullu!…»
»Sanot: runous mukamas valhetta on!
Jos niin on, niin verraton valhe se on!
Mut totuutta jos toki runous lie,
Niin taivasta lähelle meidät se vie!»
(1896)
Lentävä lehti — vyöryvä vuori.
Kaks' syntyi mulle luontoa,
Kaks' annettihin voimaa;
Mutta riidellen ne vainen
Toinen toistaan soimaa:
Keveämpi toinen kuin lentävä lehti,
Tuuli jot' taivaalla kiidättelee —
Raskaampi toinen kuin vyöryvä vuori,
Kuljuissa hornan mi ryskähtelee.
Kahtalainen tuuli.