Silloin kun muilla on hupaisinta,
Ja nauruun on keksitty riittävä syy
Silloin mun käypi vakaaksi rinta,
Ja maailma ikäänkuin synkistyy.
Mutta kun toisten on raskasna mieli
Ja äänettömiksi he äkkiä saa —
Silloin — se kumma! — mun heltyvi kieli
Ja kaikki niin hauskana kangastaa!
Minnekkä seilaat?
»Tuli tuuli, otti laian,
Tuli toinen, toisen otti,
Kolmansi kokan repäsi.»
Kanteletar.
Eloni pursi,
Minnekkä seilaat,
Kunnekka kuljet,
Suuntajat sie!
Aaltojen hyöky
Kun ruorisi mursi,
Pirstaksi rikkoi —
Missä nyt tie?
Tuuli kun purjeesi
Reikihin raastoi,
Köytesi katkoi,
Tempasi pois,
Myrskyn kun hengetär
Pilkaten haastoi:
Parhainta sullen
Jo hukkua ois!
Häilyvä haahti,
Vaappera venho,
Minne nyt matkajat
Orpona pois?
Vinha on vauhti
Ja ankara aalto —
Voipa — jos maatua
Vieläkin vois!
Voipa jos valkama,
Suopea suoja,
Rauhaisa ranta
Sun kätkisi vie!', —
Sulienkin vielä
Sois laupias Luoja
Hellivän turvan
Tyynessä siell'…!
Innolla laittaisin
Uuden mä ruorin,
Kestävän, vankan
Ainahisen…
Uudet ois purjeet,
Mastot — ja kaikki,
Uusi myös ohjaaja
Purtosen tuo…
Elämän merta
Nyt varmana seilais,
Uljaana uiskelis
Hyökyjen luo!
(1895).