Vihdoin sitä sitten tultiin suurella melulla kotiin keväthangelta ja lapset huusivat kilvan että:
— Nälkä! nälkä! nälkä!
Sen pituinen se.
12.
Tiukukoipi tyttö.
Olipa kerran tyttö, jonka nimi oli Paitaressu. Se oli koko kiltti ja mukava tyttö ja oli se melko sieväkin ja aikalailla älykäskin. Ja isä ja äiti rakastivat sitä tyttöä ja kaikki veikot ja siukut myös pitivät siitä tytöstä.
Mutta silläpä tytöllä oli hupsunkurinen tapa. Heti kun se oli nukahtanut pikku-sänkyynsä, niin se alkoi potkia. Potki niin hurjasti että peitot lensivät ja sänky kolisi ja ratisi niin että ihan pelotti, joka sen sattui kuulemaan. Ja selkä jäi siltä tytöltä aina paljaaksi, jonka vuoksi tahtoi tulla yskä ja nuha ja lentsu.
Isästä ja äitistä oli ikävä että Paitaressu oli niin potkuri. Koetettiin sitoa peittokin kiinni nuorilla, vaan Paitaressu potki unissaan nuoratkin poikki. Sen jalat pyörivät kuin myllynsiivet ja käsivarret känkälehtivät kuin linnun kynkät. Paitaressua itseäänkin aamuisin hävetti, kun oli yökauden potkinut ja piehtaroinut.
— Mitähän minulle pitäisi tehdä etten minä potkisi? kyseli Paitaressu.
— Kyllähän minä keinon keksin! vastasi tytön isä.