Sitten Tyttö juoksi ulos leikkimään ja huutelemaan ja hyppelemään ja matkimaan kaikkia ääniä mitä kuuli, vaan illalla iltapuuron jälkeen hän paitasillaan vielä pitkän aikaa ahdisti kaikkia kysymyksillään:
Miksikähän ei kukko osaa munia niinkuin kana? Miksikähän minä olen syntynyt tytöksi enkä pojaksi? Miksikä isä on mennyt äitin kanssa naimisiin? Miksikä tähdet ovat niin pieniä? Ovatkohan pakanat pikimustia? Onkohan kuolema hauskaa vai vaarallista? Miksikähän sitä ihmisellä ei ole kuin kymmenen varvasta? Äiti hoi, jos minulla olisi häntä niinkuin koiralla, niin saattaisinkohan minäkin sitä liehuttaa? Miksikä eivät aikaihmiset leikittele nukeilla? Miksikä joka viikon päästä on sunnuntai? Miksei joulua ole kolme kertaa vuodessa? Pääsenköhän minä rouvaksi, jos tulen isoksi? Onko kaupunki isompi kuin maailma? Onko siellä hyviä pieksusuutareita? Ajavatko nokikolaritkin automobiileilla? Miksei meidän metsässä kulje yhtään junaa? Saapiko pyykinpesusta rahaa? Miksei katolla kasva marjoja? Miksei kyyneliä saata juoda?
Niin! ja miksei meidän Tyttö nuku? kysyi yhtäkkiä isä. Ja miksi miksi on miksi? Sinähän olet kaiken kyselijä tyttö! Mutta kysele vaan, sillä tavalla opit ajattelemaan? Nyt on kuitenkin Nukku-Matin vuoro. Hyvää yötä, Kultaressu, huomenna minä sinulle vastaan kaikkiin kysymyksiin.
Niin sanoi isä ja arvatkaas mitä isä teki: Seuraavana aamuna hän vei
Kaiken Kyselijä Tytön — kouluun.
15.
Tuittupäät ja Keijut.
Kevät keikkuen tuleepi,
Ilon kanssa ilmestyypi…
Gabriel Calamnius.
Oli toukokuun 20:s päivä — viime vuonna.
Jäät vielä viruivat järvessä, mutta rantaporeet jo välkkyivät ympärillä ja talon lapset uittelivat niissä lastulaivojansa. Isä maalasi punamullalla ulkohuoneita seisoen sivellin kädessä korkealla tikapuun ylimmällä pinnalla.