Varsinkin kesällä! Kun aurinko paistoi kuumasti ja rantavesi oli lämmintä ja linnut lauloivat metsässä ja kalat hyppelivät järvellä ja kukat ja marjat paistoivat mäenrinteessä, niin silloin oli niin mukava elämä ettei oikein tietänyt, mitä tehdäkkään!
Antero oli oravana, joka kiipesi puissa, ja Erkki ampui häntä piilipyssyllä koipeen, niin että poika pudota moiskahti maahan, ja sekös tytöistä oli hauskaa katsottavaa, miten isot pojat leikkivät. Beela ja Desdemoona kävelivät puujaloilla ja kaatuivat suoraan kuoppaan ja Feeliks juoksi panemaan kuopan kannen kiinni ja huusi toisille lapsille että hänpä oli saanut kaksi hiirtä elävinä ja tuolla ne nyt kuopassa vikisevät. Vaan Greeta pesi pyykkiä rannassa ja Hannes onki korennolla kaloja ja Iipuska hankasi kasvojansa savella ja Jeli leikki käpylehmillä hietikossa ja Kauko söi pieniä kiviä niin että hampaat narskuivat, vaikka eihän Kauko pojalla monta hammasta ollutkaan.
Mutta eräänä päivänä oli Kesälässä kekkerit.
Kaikki lapset riisuivat itsensä alasti jo aamupäivästä ja juoksivat kuin hupsut alas törmää, niin että hiukset hulmusivat ja paljaat pakarat paistoivat ja koko maailma raikui yhtenä riemuhuutona.
Beelalla, vaikka vain oli tyttö, oli sukkelammat sääret kuin veli Anterolla, ja Desdemoonalla samoin oli vikkelämmät koivet kuin veli Erkillä ja sentähden Beela ja Desdemoona ennättivät ensimmäisinä rantaan. Sitten vasta tulivat Antero ja Erkki läähättäen. Mutta Feeliks ja Greeta, jotka olivat kaksoset, juoksivat kilpaa niin kovasti että kumpikin loiskahtivat suoraan järveen ja vasta siellä pysähtyivät suut täynnä vettä. Sitten tulivat pikkupojat Hannes ja Iipuska ja raahasivat kissaa, jota aijottiin kylvettää. Sitten juoksi myös 3-vuotias pikkutyttö Jeli ja kiljui kovasti, kun toiset muka jättivät. Viimeisenä konttasi alas mäkeä pikku Kauko, suu auki röhkien kuin nassu, mutta uimaan muka hänkin tässä oli menossa.
Antero, vanhin poika, tietysti oli mainio uimari. Hän ui kuin vesilintu ja sukeltikin ja puljahti ylös veden pintaan ja heilutti kättään ja näytti jalkaansa ja heittäytyi seljälleen ja vihelsi kuin laiva sekä läksi sitten hyrskyttämään poikki salmen ja kävi saaressa. Tyttöjä kauheasti nauratti kun näkivät, miten Antero istui pienessä saaressa ja kyykötti kivellä ja matki kuikkaa. "Kuikka, kuikka — käkkäräpää!" Vaan osasipas Beelakin uida! Otti Iipuskan selkäänsä vaikka poika huusi kuin villitty. Vaan Desdemoona ja Erkki läiskyttivät vettä toistensa silmille, niin ettei kukaan uskaltanut tulla likelle. Mutta pienimmät lapset juoksentelivat matalassa vedessä ja leikittelivät häränpyllyä ja Jeli makasi mahallaan hietikkopohjassa ja porskutti jaloillaan ja huusi: katsokaa! osaanpas minäkin uida!
Kauko poikanen latki vettä kuin koira ja tahtoi väkisten kontata veteen, josta häntä toiset varoivat, Kauko kun oli vielä liian pieni, ja isä ja äiti olivat kieltäneet ottamasta häntä rantaan.
— Kuulkaas pojat! huusi Antero. Mepä rupeamme tukkimiehiksi. Pois edestä!
Ja Antero ja Erkki ja Feeliks ja Hannes ja Iipuska lykkäsivät vesille pitkän honkatukin ja ottivat seipäät käsiinsä; ja isot pojat seisoivat tukin päällä ja pienemmät ratsastivat hajalla reisin, ja hirveä huuto ja hoilotus kävi siinä rannassa; ja tytöt katsoivat ihmetellen, miten ne pojat kaikkea uskalsivat.
— Hei! Minä oon tukkipäällikkö! huusi Antero.