Mutta "kymppi" näytti kieltään rannalta eivätkä tytöt antaneet pikku poikaa noille isoille hurjille.
— Hei! Heistelee! huusivat pojat honkatukiltaan.
— Nyt sitä mennään alas Kivakkakoskea. Eikös sitä pojat lauleta?
— No lauletaanpas! sanoivat toiset.
Ja alastomat pojat alkoivat laulaa:
Heijuvee! Heijuvee!
Poijat ne tukkia viäntelee!
Karttimon järvestä Kiehimään
Näin me seilaamme yhtenään.
Mitäs on haittaa, ei ole paitaa —
Pannu se olla pitää!
Se mustakylkinen kyytimies!
Ja rokulipäiviä rapiasti.
Uittovee! Ankravee!
Poijat ne aina pärjäilee!…
Miltäs se kuuluu? huusivat pojat ylpeästi ja keikuttelivat hirttä.
— Hyvältä kuuluu! vastasivat tytöt kateellisesti.
— Minäpä tuon teille kissan uittotarkastajaksi! esitti Beela sisko, joka oli hyvä uimarityttö, ja läksi uimaan kissan kanssa poikain luo. Kissa Mirri otettiinkin riemulla vastaan, vaikka se raukka naukui surkeasti ja pyrki pakoon.
Vaan kun Beelakin tahtoi kiivetä pyöreän tukin päälle, niin yhtäkkiä tukki pyörähti toisinpäin ja kaikki pojat tuiskahtivat päistikkaa veteen ja siinä hujakassa nyt myllersivät vedessä sekä tukkipomot että kissa raiska — ja olipa Anterolla ja Beelalla aikamoinen työ saada pelastetuksi pikku pojat, jotka eivät vielä pysyneet veden päällä, vaan osasivat ainoastaan sukeltaa ja purskuttaa vettä sieraimistaan, ne naskalit!