VI.

— Fstait! — smirnaa!

Se oli luutnanttimme, joka niin huudahti, kun yhtenä noista ensi illoista istuimme osastohuoneessa aliupseerimme opetusta kuunnellen, kun ulkona oli synkkä pimeä ja syyssade ikävästi räiskäsi ränneissä, vaan siellä sisällä, huoneessa oli niin valoisaa ja lämmintä.

Kaikki hypähtivät tuon huudon kuultuaan koppina pystyyn jakkaroiltaan, sillä kapteeni se oli ovesta äkkiä ilmaantunut luokkahuoneeseen. Ja kukin koetti asettua paraan kykynsä mukaan hänelle rintamaan — niinkuin jo oli opetettu.

— Hyvää iltaa! mutisi hän partansa sisästä.

— Jumala antakoon, herra kapteeni! kirkasimme yhteen ääneen tahdissa, koneellisesti — niinkuin oli opetettu.

— Pää pystyyn, pää pystyyn!

Kääntykää tännepäin! Katsokaa minuun! — Katsokaa reippaasti silmiin!

Hän istahti aliupseerin paikalle lakki päässä ja palava paperossi hampaissa sekä käski meidänkin istuutua. Luutnantti istahti myös entiselle paikalleen.

— Mistäs täällä nyt on opetettu? kysyi kapteeni kiivaasti kääntyen aliupseerin puoleen, joka valmiina ottamaan käskyjä vastaan "reilassa" seisoi hänen takanaan. — Puhtaudesta — herra kapteeni — ja siitä, missä kunnossa sotamiehen tulee pitää sänkynsä — vastasi reippaasti nuori aliupseeri.