— Mistäpäs nyt vapaehtoinen? kysyi hän rauhallisesti, tukkien pitkiä turkinhihojaan vastatusten ja asettuen mukavaan asentoon.
— Tuolta kaupungilta, sanoin kuivasti, tuntien tällä kertaa haluttomuutta puheluun.
— No siellähän lysti oli —?
— Mikäpähän lie juuri lystikään ollut…
— Ka miksikä ei? — Siellähän ne on tytötkin —?
— Olkoot vain! Rauhassa minulta saavat olla!
— "Tepä taiattai olla erillainen mies kun se entinen Vänteliinin vapaehtonen…?"
— Jos lienen… hyvästi!
Portinvartija jäi hiukan kummastuneena katsomaan minun jälkeeni toviksi aikaa. Sitten alkoi hän taas edestakaisin kävellä määrätyllä alueellaan.
Tällä kertaa ei ketään upseeria näkynyt liikkuvaksi, hiljaista oli muutenkin kaikki kasarmipiirissä ja ainoastaan upseeriklubista kuului väliin jotain ääntä; siellä taisivat pitää tanssiaisia kaupungin neitosille, ja kirkas valo loisti sen ikkunoista lumeen. Komppaniian ulkoseinältä näkyi valoa vain yhdestä ikkunasta; nähtävästi siellä joku nahkapoika kotipuoleensa kirjoitteli muiden jo maatessa, — kirjoitti että "nyt lähestyn teitä muutamilla rateilla — — ja sytämmen rakkaita tervehtyksiä…" — Pihan puolella rakennusta paloivat himmeät yölamput, joiden ääressä päivystäjä ja lähetit valvoivat.