Aliupseerit yrittivät selittämään syyn tähän lausumistapaan, vaan luutnantti jo siihen kerkesi selittäen että suomalainen sillä tavoin sanoo ja että niin on heille opetettu.
— Vai on opetettu! — no olkoon, vaan minä sitten teille annan! — — Missä on Piekola? karjasi kapteeni ja hänen tuikeat silmäyksensä lensivät miehestä mieheen riveissä.
— Tässä se on… ennätti aliupseeri sanomaan.
— Voi sitä raukkaa! — alkoi kapteeni, hillityllä harmilla, tultuaan etsimänsä eteen, joka oli poskiltaan karahtanut entistään punaisemmaksi. — Voi sitä raukkaa! uudisti hän ja kohotti miestä leuvan alta samalla luoden häneen säälin ja inhon sekaisen katseen.
— Mitä se taas on tehnyt? Mitä helvettiä se on tehnyt? Niinkuin pikkulapset se taas on vuoteensa…
— Päivystäjä! ärjäsi kapteeni tullen täyteensä pyhää kiukkua.
— Minä, herra kapteeni! riensi päivystäjä vähän hätääntyneenä sanomaan.
— Miks'ei päivystäjä ole katsonut perään yön aikana…, ei ole viitsinyt herättää… on itse nukkunut kuin porsas, — hah?
— Ei, herra kapteeni, kyllä minä valvonut olen…
— Vai valvonut… miksei ole sitten häntä herättänyt?… ei ole tiennyt?… helvetti…!