— Olisitte jäänyt sinne kotianne peltoja kyntämään ja pölyyttämään!
Sen sanottuaan hän vinhasti käänti selkänsä ja antoi signalistinsa soittaa "lakkausta."
Kun "vinkkarit" olivat juosseet suojistansa näytettiin minun tauluni kohdalla punaista. Kuulani oli siis kumminkin sattunut…
Mutta kaiketi sen ei olisi pitänyt sattua, sillä punaista näytettäessä julmistuivat taas kapteenini kasvot ja hänellä näytti tekevän uudestaan mieli tulla minulle pauhaamaan. Hän oli pahalla päällä tänään, ja yhä pahemmalle hän tuli, kun seuraavan muuton kahdeksasta ampujasta ainoastaan yhdelle näytettiin punaista, kun he olivat ensimmäisen laukauksensa ampuneet.
— Menkää aliupseerit tarkastamaan! Katsokaa perään, mitä ne tekevät! huusi hän, kun uusi ampumamerkki jo oli annettu, ja miehet juuri kohdistivat kiväärejänsä.
Hän, tuo yksi, jonka kuula äsken oli sattunut, laski tämän määräyksen kuultuaan kiväärinsä valmistusasentoon. Hän oli arvoltaan nuorempi aliupseeri ja tunnettu hyvästä ampumisestaan. Sentähden kävi se hiukan hänen kunnialleen, kun eräs vanhempi aliupseeri tuli hänenkin ampuma-asentoaan tutkimaan, ja hän kuiskasi tälle hiljaa:
— Minullahan sattui jo ensimmäinen keskelle taulua ja luulisin tämän toisenkin tarkastamatta sattuvan…
Mutta tätä ei hänen olisi pitänyt sanoa, sillä kohta oli Parta hänen edessään ja tiuskasi:
— Mitä?… mitä?… mitä se Kaamanen porisee?
— Minunhan sattui, herra kapteeni! kertasi puhuteltu raittiilla äänellä.