— Ei, herra eversti… —
Mitäpä minulla olisi ollut valittamista!
Eversti ei tämän johdosta mitään virkkanut, mutta hänen kasvoistaan olin minä lukevinani, että hän piti sen luonnollisimpana asiana maailmassa ettei minulla — eikä muillakaan — voinut eikä saanut olla mitään "valittamista".
Hän lausui minulle ystävälliset jäähyväiset, sillä huomenaamulla minä jo aijoin lähteä "siirtomatkalleni." —
Heti everstin mentyä päästettiin minut pois, ja minä sain komennuslippuni. Mutta ennenkuin poistuin tämän kasarmin seinien sisältä tahdoin vielä käydä puhuttelemassa kapteeniani. Minä toivoin hänet tapaavani eilisessä mielentilassaan, lauhkeana, sävyisenä, mutta erehdyin suuresti. — Hän oli taas paljasta tulta ja tulikiveä, ei rahtuakaan ystävällisyyttä ollut hänessä jäljellä.
— … Te… te helvetin… te olette minusta kaupungilla puhunut että minä muka olen ollut teille häijy… helvetti… vaan te sitä olette häijy ollut… te olette niin helvetin huono… ja muistakaa että jos te minusta siviliksi tultuanne jotain puhutte tai kirjoitatte — niin minä haastan teidät käräjiin!…
Parjattuaan minut pataluhaksi ei hän edes lausunut minulle hyvästiä, kun lähdin, ja hänen melkein viimeiset sanansa olivat vain nuot tutut: "helvetin vapaehtoinen".
Ja niin kiiruhdin minä kohti kaupunkia matkakamssujani kokoon panemaan.
Sen illan muistan hyvästi. Pimeä se oli, tuulinen ja sateinen. Tie, jota kuljin, oli täynnä likalammikoita ja vettä roiskahteli aina silmilleni asti. Vihurit vinkuivat ympärilläni ja lennättivät silloin tällöin kasvoilleni märkiä lehtiä, joita olivat repineet tien varrelle istutetuista pienehköistä koivuista; ja nuo koivut ne näyttivät värisevän alkavaa alastomuuttaan. Joen kalvo häämötti mustana, vaan sen toiselta puolelta, metsän reunasta tuikahtivat pienten mökkien ikkunoista kirkkaat tulet, — tuikahtivat kolkon syyssateenkin läpi… Minä muistin sen illan, jolloin tuonne kasarmiin tätä samaa tietä olin ajellut… kuutamassa ja juhlallisissa sotilasmietteissä, — nyt ne olivat kaikki pirstaleina silloiset mielikuvat, nyt en enää ollut tulevaisuuden sankarillinen miekkamies! Ja minä pysähdyin hetkeksi, käännyin ympäri ja loin surullisen katseen kohti kasarmia, josta nyt ikuisesti olin eroava. — Ristiriitaisessa mielentilassa saavuin minä kaupunkiin.
Ja seuraavana aamuna matkustin minä Helsinkiin enkä sen koommin enää kuulunut siihen pataljoonaan.