Ukko kapusi ähkyen ja puhisten näytelmälavan reunalle ja väänsi jäykän ja merkitsevän häränsilmäyksen katinhäntäläisen juhlayleisön puoleen. Arvattavasti oli hän odottanut, että yleisö tervehtisi häntä raikuvilla kättentaputuksilla, mutta kun niitä ei kuulunut, yksi oven suussa oleva penkki vain romahti suurella jysäyksellä nurin, niin rykäisi isäukko pari kolme kertaa ja ärjäisi äkkiä: "Arvoisat kansalaiset!" semmoisella äänellä, että arvoisat kansalaiset vähän hetkahtivat. Ukko aina puhetta aloittaessaan ärjäisee sillä tavalla luultavasti yllyttääkseen omaa rohkeuttaan ja ottaakseen luonnon pois kuulijoistaan.
Minä ajattelin, että saapas kuulla, mitä aatteita meidän perheemme kunnioitetun päämiehen aivokopassa viime aikoina on ollut itämässä. Sillä kyllä siellä aina jotain hautuu. Ei ukko ole mikään semmoinen, joka ajattelee vain mammonan palvelusta, kyllä hän harrastaa ylevämpiäkin asioita. Sitäpaitsi ei hän tavallisesti tyydy märehtimään sellaista, mitä toiset jo ovat pureksineet, vaan hiihtelee mieluummin omia latujaan.
Ukko aloitti vähän noin niinkuin ylimalkaisesti, katseli kattoon ja sanoi, että kun katselemme Suomen kansaa, niin jakaantuu se kolmeen pääosaan, nim. miehiin, naisiin ja lapsiin. Sitten luiskahti ukko hetkeksi, hiukan syrjäpoluille ja mainitsi jotain siihen suuntaan, että kirjallisuudessa jaoitellaan taas lapset useampiin lajeihin, niinkuin maailman lapsiin, luonnonlapsiin, emintimän lapsiin ja Israelin lapsiin, mutta huomasi sitten olevansa harppaamaisillaan vähän liian kauaksi ja palasi takaisin raiteilleen.
Sitten sanoi hän tahtovansa hetkeksi kiinnittää arvoisan yleisön huomiota erääseen toivottavaan uudistukseen valtiollisessa elämässämme.
Arvoisa yleisö puolestaan ei näyttänyt erikoisemmin innostuneelta kiinnittämään huomiotaan uudistuksiin valtiollisessa elämässämme, vaan kulki edestakaisin ovissa ja jyristeli penkkejä, mutta silloin ukko äkkiä karjahti oikein vatsansa pohjasta:
— Hiljaa, kun minä puhun!
Voitte uskoa, että salissa syntyi hiljaisuus. Sivupenkiliä istuva nuori mieskin, joka näytti juuri valmistautuvan osaltaan havainnollistuttamaan isän puhetta, samoinkuin oli äsken tulkinnut isänmaallisen runon sisällisiä kauneuksia, hämmästyi niin että suu jäi auki. Varmaankaan eivät katinhäntäläiset olleet tottuneet tällaiseen komentoon puhujalavalta. Minä olin oikein ylpeä isäukon ja perheen kunnian puolesta.
Ukkokin näytti tyytyväiseltä saavuttamaansa menestykseen ja ryhtyi jatkamaan puhettaan ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. Hän sanoi tottuneensa katselemaan asioita syvällisemmältä kannalta kuin tavallinen tusinayleisö, ja muun ohella johtuneensa harkitsemaan sitä tapaa ja niitä perusteita, joilla meidän maassamme, mahdollisesti muissakin maissa, ehdokkaita asetetaan ja jäseniä valitaan eduskuntaan.
Niinkuin tiedetään, huomautti ukko, pannaan valtiollisissa vaaleissa kuten kunnallisissakin pääpaino siihen, mihin puolueeseen ehdokas kuuluu, sekä sitäpaitsi muihinkin vähemmän tärkeisiin seikkoihin.
Sitten jatkoi ukko seuraavaan tapaan: