Muuan tuiman näköinen, keski-ikäinen mies ilmoitti, että jos minä olisin hänen poikansa, niin pieksäisi hän minut niin että takapuoleni olisi korea kuin leppäkertun selkä.
Olin juuri vastaamaisillani jotakin tilaisuuteen sopivaa, kun mustatakkinen samassa palasi takaisin meidän vaunuumme.
Näin heti, että hän oli saanut selkäänsä. Hänen toinen korvallisensa punoitti kuin kukon heltta, ja hänen kauluksensa oli revitty, jotapaitsi hänen mustan kauhtanansa takapuolella oli tomuinen kengänpohjan kuva, niin että hänen poistumisensa isän vaunusta lienee ollut vauhdikkaampi kuin hänen sinne menonsa.
Kysyin häneltä, oliko hän saanut kolistelluksi isäukon omantunnon hereille ja myydyksi paljon ylentävää kirjallisuutta, mutta kolporttööri katsoi minuun vihaisesti, ikäänkuin olisin minäkin jollakin tavoin ollut syypää hänen vastoinkäymiseensä, ja sanoi, että minun isäni on Belialin lapsi, ja että Sodomalla ja Gomorralla on oleva helpompi viimeisenä päivänä kuin meidän perheellämme. Ajatellessani isäukon tunteita ja miltä hänen naamansa mahtoi näyttää, kun mustatakki läimäytti hänen olkapäälleen ja alkoi huutaa hänen korvaansa varkaiden pussiin pistämisestä ja sitten saarnata hänelle parannuksesta ja mielenmuutoksesta, en voinut olla purskahtamatta nauruun.
Kolporttööri näytti luulevan, että minä nauroin hänelle, ja sanoi, että mahtoi se olla kauhea perhe, jossa isä on raakalainen ja pakana ja pojat mielipuolia, mutta silloin suutuin minä perheen kunnian puolesta, jota meidän suvussa on aina totuttu pitämään pyhänä ja ylevänä asiana, ja vastasin, ettei meidän suvussa ole mielipuolia, koska mielipuolet potkaistaan siitä ulos, niin että kengänkuva jää hännän alle, ja vaipuvat sitten kolporttööreiksi, jolloin toiset matkustajat rupesivat nauramaan ja kolporttööri lähti seuraavaan vaunuun uhaten vaatia junailijalta, että isä ja minut ajettaisiin pois junasta.
Meidän keskustelumme oli vaikuttanut virkistävästi yleiseen tunnelmaan vaunussa, enkä tiedä, mikä minua oikein riivasi, mutta kun näin yleisen mielenkiinnon kohdistuneen isäukon persoonaan, niin tunsin voittamatonta halua lisätä sitä, ja sanoin, että isällä on kaikenlaisia salaperäisiä hommia. Hän matkustaa usein, ilmoittamatta matkansa päämäärää edes lähimmille, huolestuneille omaisilleen, ja hänellä on aina mukanaan suuri, salaperäinen kapsäkki, jota hän kotona säilyttää lukitussa komerossa, minkä avaimen hän pitää lukitussa pöytälaatikossa. Pöytälaatikon avainta hän taas säilyttää liivintaskussaan. Lisäsin, etten ollut varma siitä, säilyttikö hän pöytälaatikon avainta yöllä päänalusensa alla, mutta ettei sekään tuntunut mahdottomalta.
Toiset matkustajat höristivät heti korviaan, sillä yleisöä viehättää kaikki salaperäinen sekä käytännöllisessä elämässä että elävissä kuvissa.
Pari turpean näköistä miestä alkoi keskustella matalalla äänellä keskenään, ja minä kuulin sanan "kommunistikuriiri". Sitten kysyi toinen heistä, tiesinkö mitään isäni valtiollisista mielipiteistä, ja oliko hän koskaan puhunut vallankumouksesta ja köyhälistön diktatuurista?
Minä sanoin, että jos vallankumoukset riippuisivat isän tahdosta, niin olisi vallankumouksellisen ammatti epäedullisimpia ja vaarallisimpia elinkeinoja, mitä ajatella saattaa, ja tulivuoren savutorven nuohoojan ammatti paljon hauskempi ja turvallisempi. Turpeat miehet vaikenivat silloin, mutta eräs kalpeakasvoinen kansalainen, jolla oli kankea pystytukka, kysyi minulta, tiesinkö minä, mitä isällä oli kapsäkissään, ja olinko nähnyt hänen koskaan panevan sinne tai ottavan sieltä minkäänlaisia kiiltäviä metalliesineitä?
Vastasin, että olin todellakin nähnyt hänen sujauttavan matkalle lähtiessään kiiltäviä tavaroita kapsäkkiinsä. Minä tarkoitin, vaikka en tullut sitä nimenomaan sanoneeksi, isän parranajovehkeitä. Mitä kalpeakasvoinen mies tarkoitti, sitä minä en kysynyt.