"Nälkä tääll' on aina vieraanamme. Vaan kun korpit haaskoiltaan Me kerran kaikki karkoitamme. Niin päivä pääsee paistamaan, Tää on viimeinen taisto…"
Hra Kenonen irvisti harmistuneena, kuullessaan tämän laulun, mutta päätti suhtautua mielenosoitukseen yli-ihmisen välinpitämättömyydellä, ja kaatoi nyt maitoa puurokattilaan.
Maitoa lisäsi hän keitokseen sen jälkeen tuon tuostakin, ei kuitenkaan kovin paljoa kerrallaan, koska hän pelkäsi, ettei siitä muuten tulisi puuroa koko viikolla. Samaan aikaan loppui tavallisesti tulikin hellasta, kattila lakkasi kiehumasta, ja hra Kenosen täytyi taas ryhtyä palkeeksi.
Ryynit eivät mitenkään tahtoneet pehmitä ja muuttua puuroksi. Sitäpaitsi ei hra Kenonen tahtonut saada vetistä väriä ja makua pois keitosta, ja alkoi vähitellen aavistaa syyn olevan siinä, että hän oli aluksi keittänyt sitä vedessä. Saadakseen tulevaan puuroonsa jotain makua lisäsi hän siihen puoli kiloa voita, muutamia lusikallisia suoloja, pari kourallista perunajauhoja sekä, asiaa jonkin verran tuumittuaan, annoksen vehnäjauhojakin.
Iltapäivällä tunsi hra Kenonen itsensä läpiväsyneeksi ja surumieliseksi, jotapaitsi häntä vaivasi kalvava nälkä, mutta vihdoin alkoi puurokin valmistua.
Kun rva Kenonen klo 7 aikaan illalla palasi Turusta, oli hra Kenonen juuri saanut päivällispöydän katetuksi ja istuutunut siihen nälkäisine poikineen. Katsellessaan puuroaan, joka nyt vihdoinkin valmiina ja kymmenkunta kertaa pohjaanpalaneena höyrysi vadissa, näytti hra Kenonen epätietoiselta ja miettiväiseltä, sillä sen näköistä ja makuista riisiryynipuuroa ei hän vielä eläissään ollut syönyt, mutta kun rva Kenonen kysyi, mitä se ruokalaji oli, jota hänen miehensä oli valmistanut, niin kohotti hra Kenonen kulmakarvansa puoliväliin otsaa ja sanoi jokaisen voivan nähdä, että se oli riisiryynipuuroa.
Äkkiä laski hra Kenonen lusikan syrjään ja käski viedä puuron sioille sanoen, että naisväki oli antanut ryynien pilautua aitassa. Koska sitä oli suuri kattilallinen, niin olivat siat sinä iltana odottamattomaksi riemukseen revetä hra Kenosen riisiryynipuurosta.
HRA KENONEN KASVATTAA LUONNETTAAN
Hra Kenonen lähtee uistelemaan kolmella uistimella ja saa etsimättään erinomaisen tilaisuuden kasvattaa luonnettaan
Rva Kenonen sanoi eräänä päivänä, ääntään koroittaen, että on se nyt sentään merkillistä, kun ei saa tuoretta kalaa nähdäkseenkään, vaikka asutaan aivan veden hengessä.