Katukäytävällä "pataa" leikkivät talonmies Pikkaraisen lapset lähtivät hra Kenosen nähdessään tapansa mukaan juoksemaan pakoon, mutta hra Kenonen heitti heille markan ja käski heidän ostaa sillä itselleen makeisia. Toinnuttuaan tämän lievimmin sanoen odottamattoman lahjoituksen synnyttämästä hämmästyksestä rohkenivat nuo turmeltuneet penskat epäillä rahaa väärennetyksi, mutta kun he sillä sitten kuitenkin makeisia saivat, niin arvelivat he, että hra Kenosen päässä oli varmaankin jokin ruuvi vähän löyhtynyt.
Hra Kenonen kulki hymyillen pitkin Antinkatua, ja jokainen hänen tuttavansa, joka sattui tulemaan häntä vastaan, pyörähti hänen hymyilemisensä huomatessaan toiselle puolen katua tai lähimpään porttikäytävään, sillä he olivat varmat siitä, että hra Kenosen asiat olivat joutuneet hunningolle ja että hän aikoo pyytää heitä takaukseen. Hra Kenonen ei kuitenkaan huomannut mitään, vaan jatkoi hyvillämielin matkaansa ja tunsi itsensä paremmaksi ihmiseksi. Hän ihmetteli itseään, ettei ennemmin ollut huomannut, kuinka rakentavasti iloinen ja tyytyväinen mieli vaikuttaa ihmisen yleiseen hyvinvointiin, ja päätti nidottaa sen kirjan, jossa hänen lukemansa kaunis kertomus oli ollut, korukansiin ja pitää sen yöpöydällään, voidakseen lukea sen aina uudestaan joka ilta nukkumaan mennessään.
Sinä päivänä sujuivat hra Kenosen liiketoimet tavattoman huonosti, mutta hän päätti joka tapauksessa säilyttää iloisen mielensä eikä panna pieniä vastoinkäymisiä pahakseen. Kun hän palasi kotiin päivälliselle ja oli yhä edelleen yhtä loistavalla ja herttaisella tuulella kuin aamullakin, niin ei hänen perheensä ollut uskoa silmiään, ja päivällisen jälkeen kutsui rva Kenonen miehensä kahdenkeskiseen keskusteluun ja vaati häneltä hänen laillisena aviovaimonaan suoraa vastausta ja peittelemätöntä tietoa siitä, oliko hänelle käynyt hullusti ja aikoiko hän karata Amerikkaan. Hra Kenonen kierteli ja kaarteli ja avasi venttiilin ja sulki uunin suupellit ja pudotti pöydältä valokuva-albumin ja kertoi sitten vähän häveten, miten asianlaita oli.
Silloin lankesi rva Kenonen ilonkyyneleet silmissä hänen kaulaansa ja suuteli hänen poskeaan, jonka karkea parransänki muistutti poikkikatkaistuja sian selkäharjaksia, ja taputti hänen turpeata kättään ja sanoi häntä rakkaaksi ukkelikseen ja maailman parhaaksi mieheksi, ja hra Kenonen tunnusti, ettei hän sitten hääpäivänsä ole ollut näin onnellinen.
Senjälkeen lähti hra Kenonen kaupungille päättämään erästä suurehkoa kauppaa, joka oli jo melkein valmis ja josta oli tuleva hänelle hyvä afääri. Rva Kenonen taas kiiruhti selittämään pojille, että isä on nyt tästälähin aina hyvällä tuulella, ja sentähden täytyy myöskin poikien esiintyä isänsä nähden iloisin ja hilpein kasvoin. Pojat sanoivat, ettei heillä ollut sitä vastaan, ja kysyivät, oliko isäukko onnistunut toimeenpanemaan oikein suurhuijauksen, mutta silloin suuttui rva Kenonen ja ilmoitti pojilleen, mikä hyvä ja kunnian mies heidän isänsä oli ja miten väärin ja tunteettomasti he tekivät puhuessaan hänestä sellaisessa äänilajissa.
Kun se mies, jonka kanssa hra Kenosen piti kauppa tehdä, näki hänen uuden hymynsä, sanoi hän peruutuvansa kaupasta sekä pisti paperit pöytälaatikkoon ja laatikon avaimen housuntaskuunsa. Hra Kenosen kasvoilta katosi silloin hymy ensi kerran sinä päivänä ja hän vaati toiselta selitystä. Tämä potkaisi pöydän alla olevan paperikorin kumoon, alkoi kaivella nenäänsä ja sanoi suoraan, että hän arveli hra Kenosen aikovan puijata häntä ja ettei hän tahdo olla tekemisissä niin kavalannäköisen miehen kanssa.
Kun hra Kenonen illalla tuli kotiin, nauroivat pojat illallispöydässä niin, että suut olivat levinneet korviin asti, mutta hra Kenosen kasvoilla lepäsikin nyt synkkä pilvi ja hän kysyi tuimasti, mitä he irvistelivät, ja käski heidän laputtaa syömättä nukkumaan, jos eivät osaa olla ihmisiksi ruokapöydässä. Hra Kenonen sanoi, että hänestä tuntui siltä kuin olisi hän irvisteleväin hyeenain luolassa, ja vakuutti pojille, että jos he tietäisivät, kuinka lähellä kerjuupussi ja mieron sauva on koko sukua, niin irvistelisivät he vähemmän.
Seuraavana aamuna ei hra Kenonen harjoitellut enää hymyilemistä peilin edessä, ja kun hän huomasi sen kirjan, missä oli kerrottu iloisesta miehestä, niin kiristeli hän hampaitaan ja heitti tämän opettavaisen teoksen uuniin.
HRA KENONEN MATKAILIJANA
Ensimmäinen täydellinen ja luotettava kertomus Kenosen perheen tunnetusta matkasta kuuluisalle Pisavuorelle