Ei tiedetä varmuudella, mistä hra Kenonen oli lukenut sen, että jokaisen valistuneen kansalaisen ja isänmaanystävän oli nähtävä Koli, Puijo ja Pisa ennen kuolemaansa, mutta joka tapauksessa sanoi hra Kenonen sen luettuaan, että kansalaisvelvollisuudet ja rasitukset lisääntyvät päivä päivältä, eikä mitään rajaa näyttänyt näillä vaatimuksilla olevankaan. Hän mainitsi nähneensä Kolin ja Puijon jo aikoja sitten, eikä hän ollut huomannut kummassakaan niistä mitään erikoista ja merkillistä, jollei ota lukuun sitä, että ne olivat jonkinverran korkeammat ympäristöään, mutta piti hra Kenonen jokseenkin luonnollisena ja järkeenmenevänä asiana, että epätasaisella maalla joku paikka on aina korkeammalla kuin muut paikat.
Sitten sanoi hra Kenonen, että jollei hänen yleissivistyksestään muuta puutu kuin Pisa-nimisen kivi- ja hiekkaläjän näkeminen, niin on se vaillinki pian täytetty, ja otettuaan selville Tietosanakirjasta, missä Pisa on, ja Turistista, miten sinne päästään, niisti hän toitottaen nenänsä suureen, punareunaiseen nenäliinaansa ja käski perheensä valmistautua matkailukuntoon, sanoen haluavansa näytellä sen jäsenille Suomen vaihtelevia näköaloja, ja huomauttaen, että jokaisen valistuneen kansalaisen velvollisuus on tutustua kotimaansa luontoon.
Silloin kysyivät Kenosen pojat, oliko se sama Pisa, jossa on se kalteva torni, ja hra Kenonen vastasi, ettei hän ole ottanut siitä vielä selkoa, mutta arveli, että se on kyllä mahdollista, koska ihmisten, joilla ei ole parempaa tekemistä, on tapana mennä mestaroimaan Luojan töitä ja rakentamaan näköalatorneja korkeille paikoille, ikäänkuin ei heille muka riittäisi se, mitä he mäeltä näkevät. Hra Kenonen sanoi, että kaikki hänen näkemänsä näköalatornit ovat enemmän tai vähemmän kallellaan, joten on todennäköistä, ettei myöskään Pisan torni ole mikään poikkeus yleisestä säännöstä.
Kenosen perhe asetettiin siis kunnioitetun päämiehensä käskyn mukaan liikekannalle, suureksi iloksi pojille, jotka levittivät ympäristöönsä tietoa, että he matkustavat katsomaan Pisan kaltevaa tornia ja koettavat perilletultuaan lykätä sen kumoon, ja suureksi puuhaksi ja touhuksi rva Kenoselle, joka sai kantaa matkavalmistusten kuorman ja helteen, hra Kenosen kulkiessa kirja- y.m. kaupoissa ostamassa itselleen karttoja ja matkailuoppaita ja matkailulakin ja polvihousut ja piikkikärkisen sauvan. Tunnin kuluttua tiesi koko kaupunginkortteli, että Kenoset matkustavat Italiaan, ja pihalla pyykkivaatteita kuivatusnuorille ripustavat akat lausuivat yksimielisesti sydämensä pohjasta lähteneen toivomuksen, että Kenosen pojat, lykätessään kumoon Pisan kaltevan tornin jäisivät itse sen alle.
Hra Kenonen ei kuitenkaan ostanut pilettejä Italiaan, vaan Kuopioon, ja samana iltana majoittui hän perheineen makuuvaunuun, jolloin hra Kenoselle ja hänen vanhemmille pojilleen jäi yksi kolmen hengen osasto, rva Kenosen ja nuorempien lasten saadessa viereisen osaston asuttavakseen.
Poikiensa esityksistä lukuapitämättä kiipesi hra Kenonen ylimmälle makuusijalle, koska hän tahtoo aina olla ylimmällä orrella ainakin oman perheensä keskuudessa, mutta jo junan saapuessa Riihimäelle laskeutui hän hikisenä alas, herätti alimmalla vuoteella nukkuvat Heikin ja Napoleonin sekä komensi heidät ylös, avasi ikkunan raolleen ja laskeutui levolle alimmalle vuoteelle, jossa olikin paljon viileämpää kuin katonrajassa.
Juna saapui Kuopioon lähes tunnin myöhästyneenä, minkä vuoksi hra Kenonen ilmoitti vastalauseensa sekä junailijalle että veturimiehistölle, eikä hra Kenosen onnistunut saada ajuriakaan. Asematalon ovella seisoskeleva miliisimies lohdutti vastalauseensa kaupungin ajuri-, poliisi- ja kaikkia muita järjestyksiä vastaan panevaa hra Kenosta sillä, ettei hän missään tapauksessa olisi ehtinyt laivalle, vaikka olisi saanutkin tarvitsemansa kaksi tai kolme ajuria, mutta eräs paljasjalkainen poika, jolla oli likainen naama ja siinä viisaannäköiset silmät, kuiskasi hra Kenoselle, että jos herra ottaa hänet oppaaksi, niin neuvoo hän oikotien, jota myöten kiirettä pitäen ehdittäisiin vielä "Leppävirta"-laivalle.
— Pääseekös sillä Pisalle? kysyi hra Kenonen, otettuaan poikaa kauluksesta kiinni ja katseltuaan häntä sekä edestäpäin että takaapäin nähdäkseen, missä määrin hänen puheitaan kannatti huomioon ottaa.
— Piäsöö… sillä piäsöö vaikka minne, vakuutti paljasjalkapoika ylpeillen, jolloin hra Kenonen heti nimitti ja määräsi hänet oppaakseen ja poika lähti luikkimaan heidän edellään ja 8 kpl. suurempia ja pienempiä Kenosia perässään kiskojen yli ja tavaravaunujen lomitse poikki ratapihan.
Eräs vastaantuleva vanha mies huusi, että ratapihan poikki kulkemisesta on määrätty sakko, ja hra Kenonen huusi, että vallankumous on pyyhkinyt pois kaikki byrokraattiset määräykset, jotka laittomasti rajoittavat vapaiden kansalaisten luonnollisia oikeuksia, ja riensi eteenpäin, irvistettyään vanhalle miehelle niin uhkaavasti, että tämä sai sydämentykytyksen ja lähti apteekkiin.