Hetken kuluttua, kun hra Kenonen oli mennyt alakannelle perehtyäkseen varsinaiseen kansaan ja sen tapoihin, näki hän erään miehen, joka seisoi yksinään laivan keulassa ja nähtävästi luuli, ettei häntä huomattaisi, heittävän tyhjän sinkkisen maitoastian ulos laivasta, niin että se teki kaaren ilmassa ja jäi sitten kellumaan laivan synnyttämille laineille.
Hra Kenosen virkeät ja nopeasti toimivat aivot olivat heti selvillä siitä, että tässä oli tekeillä törkeä rikos omistusoikeutta vastaan, ja että yksi rosvoista matkusti laivassa, heitellen salaa tavaroita matkan varrelle, ennakolta sovituille paikoille, joista sitten hänen yhtä paatuneet, rannalla pensaitten takana piileskelleet rikostoverinsa kävivät ne noutamassa, ja hra Kenonen menetteli, niinkuin jokainen rehellinen ja pelkäämätön mies olisi hänen sijassaan menetellyt, juoksi keulaan, tarttui rosvon kaulukseen ja alkoi huutaa:
— Auttakaa! Minä olen saanut kiinni rosvon!
Tällainen huuto, kajahtaneena hra Kenosen voimakkaasta kurkusta, voitti ylivoimaisesti veden kohinan laivan keulassa, koneen jyskytyksen ja peräsalongista kaikuvat Jonas ja Juhana Vilhelm Kenosen kammottavat hätähuudot, joille siellä useista esiintulleista syistä annettiin ruumiillista rangaistusta rva Kenosen lämpöisestä kädestä, ja tuskin oli hra Kenosen mölisevä huuto vaiennut, ennenkuin hänen ja hänen vankinsa ympärille oli kokoontunut suuri liuta sekä matkustajia että laivaväkeen kuuluvia henkilöitä, jotka näyttivät yhtä ällistyneiltä ja kauhistuneilta kuin rosvokin eikä vähimmin hra Kenonen itse. Mutta nähdessään näin paljon apuväkeä ympärillään tuli hra Kenonen taas rohkeaksi ja ravisteli ryöväriä kauluksesta, niin että sekä hänen lakkinsa että hra Kenosen lakki putosivat laivan kannelle, ja huusi kumealla äänellä:
— Rosvo! Kyykäärme, joka on piileskellyt keskuudessamme!
Rosvo ja kyykäärme mulkoili hra Kenoseen enemmän ihmeissään kuin vihaisena, mutta ennenkuin hän ennätti mitään sanoa, saapui kapteenikin, joka oli ylhäältä komentosillaltaan huomannut, että jotain erinomaista oli tekeillä alhaalla keulassa, hra Kenosen luo ja kysyi, mitä oli tapahtunut.
— Heitti! huusi hra Kenonen. — Nakkasi maitoastian ulos laivasta!
Silloin alkoi kapteeni nauraa ja aukoa liivinnappejaan, voidakseen nauraa esteettömämmin, ja hänen nauruunsa yhtyi hra Kenosen pidättämä kyykäärmekin, ja he nauroivat suun täydeltä, ja matkustajat hohottivat, hahattivat ja hihittivät, ja pienet kyökkipiiat valkoisissa esiliinoissaan kiemurtelivat naurusta, ja Kalle, Heikki ja Napoleon Kenonen, jotka eivät olleet voineet tunkeutua lähelle tiheään sulloutuneen väkijoukon läpi, heittivät lakkinsa ilmaan ja hurrasivat.
Sitten selitti kapteeni, että hra Kenosen pidättämä henkilö ei ollut rosvo eikä kyykäärme, vaan eräs laivamiehistä, ja että yksityisille tulevat tyhjät maitoastiat heitettiin kaupungista palattaessa asianomaisten talojen kohdalla ajan ja vaivojen säästämiseksi usein järveen, jonka pinnalla ne kaikessa rauhassa kelluivat siihen saakka, kunnes talonväki kävi ne sieltä venheellä noutamassa, ja sitten alkoivat kaikki muut, paitsi hra Kenonen itse, jälleen nauraa, ja mitään aavistamattomat Kenosen pojat hurrata, jolloin hra Kenonen tunsi heidän äänensä ja kysyi heiltä vihasta tärähtelevällä äänellä, mitä he kiljuivat ja luulivatko he olevansa Riihimäen eläinmarkkinoilla. Ja hra Kenonen komensi heidät heti Kenosten hallussa olevaan peräsalonkiin, rientäen sinne heidän kantapäillään, ja mitä sitten seurasi, sitä on tarpeetonta ja raskasta lähemmin selostaa.
Kymmenen minuutin kuluttua palasi hra Kenonen takaisin, nauraa hohottaen nyt itsekin erehdykselleen, ja tällä taitavasti harkitulla tempulla hän osapuilleen katkaisi terävimmän kärjen enemmältä naurulta ja hyväntahtoisuudestaan huolimatta kirveleviltä savolaisilta sukkeluuksilta ja kokkapuheilta, tarjosi pidättämälleen laivamiehelle parhaan sikarinsa, tarjosipa sikarin jokaisellekin läheisyyteensä tulevalle mieshenkilölle, ja oli tämän anteliaisuutensa johdosta pian suosituin henkilö siinä osassa laivaa.