Hra Kenonen käveli ympäriinsä vuoren laella, nousi korkeimmalle kalliolle ja huomautti, että hän on tällä hetkellä korkeimmassa asemassa oleva henkilö koko Kuopion läänissä ja todennäköisesti koko maassakin. Hra Kenonen valitti sitä, ettei hän ollut muistanut ostaa lähtiessään valokuvauskonetta, että rva Kenonen olisi voinut näpätä hänestä valokuvan tällä historiallisella hetkellä, ja sanoi, että rva Kenosen olisi pitänyt muistuttaa häntä siitä.
Sitten huomasi hra Kenonen vuorella käyneiden matkailijoiden kallioihin hakkaamat nimikirjaimet ja sanoi olevan sekä sopimatonta että naurettavaa, että kaikenlaiset vähäpätöiset henkilöt, joilla ei ole mitään merkitystä yhteiskunnassa, tuppautuvat hakkaamaan nimikirjaimiaan kuuluisiin ja muistorikkaisiin paikkoihin, koettaen siten ilman omaa ansiotaan säilyttää muiston turhanpäiväisestä ja tarkoituksettomasta olemassaolostaan jälkimaailmalle. Hra Kenonen sanoi, että rautatieasemien käymälöitten seinät ovat tarpeeksi arvokkaita paikkoja sellaisten olioiden nimimerkeille, mutta Suomenmaan ylevimmät nähtävyydet pitäisi lain kautta turvata moista vallattomuutta vastaan. Sanottuaan tämän otti hra Kenonen Kuopiossa ostamansa liitupalan taskustaan ja haahmoitteli näkyvimmän kallion kylkeen kyynärän korkuisilla kirjaimilla seuraavan kirjoituksen:
"A.B. Kenonen".
Hän käski poikien etsiä sopivia, kovia ja teräväsärmäisiä kiviä ja ryhtyä hakkaamaan niillä kallioon, liitupiirustusta noudattaen, tuota kirjoitusta. Hra Kenonen käski poikien tehdä työnsä ahkerasti ja huolellisesti ja lupasi heille sopivan palkinnon, kun on matkalta palattu. Rva Kenoselle sanoi hän, että hänen kallioon hakattu nimensä tulee kautta aikojen ja vuosituhansien puhumaan jälkeentuleville sukupolville mykkää, mutta jylhää kieltään tällä mahtavalla paikalla, eivätkä sateet, tuulet ja rajumyrskyt voi pyyhkiä sitä pois. Vallankumouksissa kukistetaan muistopatsaita, mutta sitä vallankumousta ei tule, joka panisi Pisan päälaelleen ja hautaisi maahan hra Kenosen nimikirjoituksen. Kun kuvalehtien ja aikakauskirjojen kirjeenvaihtajat sekä omasta maasta että ulkomailta saapuvat tänne valokuvauskoneineen ja ottavat kuvia vuoren laelta, niin näkyy kuvissa aina hra Kenosen nimi, leviten siten tuhansissa julkaisuissa ympäri maapallon pohjoisnavalta päiväntasaajalle asti.
Aurinko oli laskenut ja hämärä kietoi huntuunsa maisemat alhaalla kaukaisuudessa, eikä voinut enää sanoa, missä maa, metsä ja vedet loppuivat ja taivas alkoi. Hra Kenonen valmisti nuotiotulen, jonka ääreen rva Kenonen, Leena ja Jonas asettuivat levolle, mutta aina väsymätön ja toimelias hra Kenonen sanoi, että hän lähtee vyöryttelemään kiviä ja suuria kallionlohkareita alas vuorelta. Hän ilmoitti rva Kenoselle sen olleen monen suurmiehen mielityötä, ja kehoitti häntä lapsineen olemaan pelkäämättä, kuullessaan hirmuisen rytinän vuoren kupeilta.
Hetken kuluttua palasi hra Kenonen kuitenkin tyytymättömänä takaisin nuotion ääreen kertoen, että ennen häntä vuorella käyneet heittiöt olivat vierittäneet alas kaikki kivet vuoren laelta, ja sanoi, etteivät alhaisella sivistysasteella olevat ihmiset näy ollenkaan ajattelevan sitä vahinkoa, mitä he moisella ilkivaltaisella urheilullaan aiheuttavat vuoren reunoilla ja juurella kasvavalle metsälle.
Sitten laskeutui hra Kenonen kyljelleen nuotion ääreen, haukotteli pari kertaa ja ummisti silmänsä.
Vallitsi syvä saloseudun hiljaisuus. Palavat risut vain silloin tällöin räsähtelivät nuotiossa ja vähän matkan päästä kuului Kallen, Heikin, Napoleonin ja Juhana Wilhelmin kilkutus ja kalkutus, heidän tehdessään isänsä nimeä kuolemattomaksi.
Hra Kenonen oli sanonut, että viivyttäisiin vuorella auringon nousuun asti ja lähdettäisiin sitten paluumatkalle laivalle, jonka piti saapua Lastukosken kanavalle klo kolmen tienoissa aamulla. Hra Kenonen sanoi, että auringon pitäisi hänen laskujensa mukaan ruveta näin korkealta paikalta näkymään noin klo yksi yöllä. Klo yhden aikaan ei auringosta kuitenkaan ollut vielä mitään tietoa, ja muristuaan jotain auringosta lähti hra Kenonen tarkastamaan poikien työtä, huomasi sen hyvin tehdyksi ja nimensä olevan ikuistetun kauas tuntemattomaan tulevaisuuteen saakka, komensi jokseenkin unisen joukkonsa liikkeelle, paluumatkalle, ja Kallen kulkiessa oppaana edellä neuvomassa sitä mukavampaa tietä, jonka pojat olivat löytäneet, alkoivat Kenoset äänettöminä kömpiä alas vuoren laelta ja kävellä sitten hanhenmarssissa alaspäin, aina vain alaspäin viettävää polkua halki vaaleanharmaana kesäyönäkin pimeän ja umpimielisen salon.
Tällöin muisti hra Kenonen, että Nilsiän pitäjä on vanhastaan tunnettu rosvoistaan, ja kehoitti perhettään karttamaan tarpeetonta ja äänekästä puhelua. Kuin sotapolulla oleva intiaaniheimo kulki nyt Kenosten suku peräkanaa halki aarniometsän, joutuen vihdoin onnellisesti maantielle ja sitä pitkin kanavalle, missä raikkaannuoskeassa heinäkuun aamuyössä penkeillä torkkuen alettiin odotella laivaa.