Karoliina oli palannut takaisin Lokeron perheeseen ja ilmiantanut isän hänen houkuttelemisestaan pois palveluspaikastaan, ja isällä ja lehtori Lokerolla oli senjälkeen puhelinkeskustelu, jonka päätyttyä isä sanoi, että hän on taas saanut yhden verivihollisen lisää ihmisten pahuuden ja ilkeyden tähden.

Karoliina puuhasi isälle palvelijattarien ammattiosastolta varoituksen ja halveksumislausunnon palvelijattariensa raakamaisesta kohtelusta, ja isä kosti sillä, että repi kadunkulmista pois ammattiosaston tanssi-iltamailmoituksia. Poliisi äkkäsi isäukon näissä hommissa, vaikka isä juoksi kuin Marathonin voittaja, niin sai poliisi isän kiinni ja vei hänet poliisikamariin. Siellä koetti isä selittää olevansa yksinkertainen mies ja tehneensä sen ymmärtämättömyydestä eikä ilkeämielisyydestä. Poliisimestari harkitsi kuitenkin, että isä on ikäisekseen hyvin kehittynyt ymmärryksensä puolesta, ja isä pääsi vapaaksi suoritettuaan ammattiosaston sairaskassaan 50 markkaa.

Isä sanoi poliisikamarista palattuaan, että palvelijatarkysymys on nyt kärjistynyt sille asteelle, että se voi murtaa hänen muutenkin horjuvan terveytensä, ja että hänen täytyy joko muuttaa perheineen hotelliin asumaan taikka myydä meidän kotitaloutemme hoito vuodeksi kerrallaan vähimmän vaativalle julkisella urakkahuutokaupalla.

Kalle Kenonen pisti kirveen kainaloonsa ja lähti tallustelemaan tiehensä.

HRA KENONEN JA NYKYAIKAINEN TAIDE

Eli miksi hra Kenonen maalautti muotokuvansa ja mitä hän siitä sitten arveli

Kun hra Kenonen synnyinpaikkakuntansa "Kunnallisista Tiedoista" luki, että se kansakoulu, jossa hänen yleisen kansalaissivistyksensä perustukset olivat lasketut, oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta, ja että koululla sen johdosta toimeenpannussa juhlassa oli mainittu hänenkin nimensä niiden kunnioitettujen ja arvokkaaseen yhteiskunnalliseen asemaan päässeiden henkilöiden joukossa, jotka tällä valistuksen ahjolla oli kunnia ja ilo lukea entisiin oppilaihinsa, tuli hra Kenonen hyvin liikutetuksi ja niisti äänekkäästi nenänsä ja luki koko kolme palstaa pitkän juhlaselostuksen ääneen perheelleen, jolloin sen nuorempienkin jäsenten täytyi olla saapuvilla ja istua hiljaa, jalkojaan heiluttelematta ja päätään kääntelemättä, ja tultuaan oman nimensä kohdalle piti hän pienen paussin, ennenkuin lausui sen julki, ja sekaantui sitten tahallaan lauseen loppusanoissa, niin että hänellä oli syytä lukea koko lause uudestaan.

Sitten taittoi hän lehden huolellisesti kokoon ja sanoi, että tämä koulu oli hänen aikanaan korkeammalla tieteellisellä tasolla kuin muut maalaiskansakoulut, sekä lausui toivomuksen, että se olisi myöhemminkin onnistunut pysymään samalla asteella. Ja luoden merkitsevän katseen vanhempiin poikiinsa sanoi hän valitettavasti aavistavansa, ettei heidän nimiään tulla erityisesti mainitsemaan juhlaesitelmässä, kun heidän koulunsa täyttää neljäkymmentä tai viisikymmentä vuotta, sillä omenat näkyvät nykyisinä aikoina putoavan uskomattoman kauas puustaan.

Hra Kenonen ei paljonkaan nukkunut seuraavana yönä, ja aamun koittaessa ilmoitti hän vaimolleen tehneensä päätöksen lahjoittaa entiselle koululleen tuhat markkaa stipendirahastoksi, jota säilytetään "A.B. Kenosen stipendirahaston" nimellä ja jonka korot käytetään varattomien, mutta lahjakasten oppilasten avustamiseksi senjälkeen kuin rahasto on kasvanut korkoa korolle 10,000 markaksi.

Hra Kenonen pani luonnollisesti päätöksensä täytäntöön niinkuin ainakin ja karhusi heti tavattomalla voimalla, ettemme sanoisi vimmalla, pari niin epävarmaa saatavaa, että hän olisi vuosi takaperin suostunut ilolla kauppaan, jos joku olisi maksanut niistä 10 prosenttia nimellisarvosta. Omaksi hämmästyksekseen onnistui hän yrityksessään niin hyvin, että tätä odottamatonta ja vastustamatonta hyökkäystä pyöräpäisiksi säikähtäneet velalliset luopuivat periaatteistaan ja suorittivat hra Kenoselle hänen saatavansa. Täten karttui enemmän kuin stipendirahaston pohjaksi tarvittiinkaan, ja tästä melkein lahjana saamastaan summasta lähetti hän tuhat markkaa koulun johtokunnalle.