— Tietysti muistan! rähähti hra Kenonen loukkaantuneella äänellä. Mutta rouva Saviola…
— Rouva Siivilä!
— Siivilähän minä sanoinkin… paholaisen niskanappi kun on jäykkä!… rouva Siivilä sinutteli ensin minua erehdyksessä, niin että minä arvelin…
— No, eihän se ollut mitenkään vaarallista, kun mieliala muutenkin oli niin korkealla, lohdutti naapurisängyn asukas. Ja olethan sinä sitäpaitsi niin paljon vanhempi, että sinulla on jo ikämiehen etuoikeuksia.
— En minä kai vielä mikään ikäloppu silti ole! sanoi hra Kenonen, muljauttaen synkästi huonetoveriinsa, joka myöskin oli noussut ylös ja pistänyt päänsä pesuvatiin jäähtymään.
— Etpä tietenkään, etpä tietenkään, myönteli toinen lepytellen. — Sinähän olit nuorekkain meistä kaikista. Laulusikin…
— Lauloinko minä? pääsi hra Kenoselta.
— Etpäs muistakaan! ilkkui hyvämuistinen huonetoveri. — Et kai muista sitäkään, kun tanssit balettia ja esitit "Joutsenlampea"? Rouva Siivilä nauroi niin että oli pakahtua.
Hra Kenonen ei halunnut kuulla enempää, vaan meni pesukaapin ääreen ja alkoi vettä kovasti loiskuttaen huuhdella kasvojaan.
Kun asuintoverit olivat siistiytyneet ja pukeutuneet, huokasi hra Kenonen, piteli päätään ja sanoi olevansa kipeä kuin esihistoriallinen plesiosaurus. Hän selitti, että nykyinen ihmissuku on vedenpaisumuksen jälkeen paljon heikompaa kuin ennen suurta luonnonmullistusta eläneet tervaskannot, ja huomautti tilaston osoittavan, että aika on sairaalloinen ja että kulkutaudit raivoavat useilla paikkakunnilla, eritoten pääkaupungissa, jonka raaka meri-ilmasto tekee pahaa herkästituntevalle elimistölle.