— Olkoon hän kirottu!
— Aamen, murahti rovasti.
Itkien vaipui Claurenzia sohvalle.
— Kuka minusta nyt huolii? nyyhkytti hän.
Rovastin silmissä oli kostea kiilto.
— Claurenzia! kuiskasi hän lempeästi. — Tahdotko tulla ruustinnakseni?
Onnesta säteillen heittäytyi Claurenzia Josaphat Leukasen rinnoille.
— Sinun ikuisesti! kuiskasi hän.
Mutta ovella seisoi kalman kalpeana Topias Plaastari.
Hän ymmärsi kaiken.