Silloin hypähti rouva Kenonen kauhusta kiljahtaen ylös ja kysyi, oliko hra Kenonen juovuksissa, mihin hra Kenonen puolestaan vastasi silmiensä hurjasti harhaillessa, että "kukas te olette ja mihin se perhanan kukko on kadonnut?" Hra Kenonen sanoi, että hän on kärsinyt vaiteliaana vahingon toisensa jälkeen, myöskin hukatessaan kaksi tusinaa kauluksia, joista hänellä oli ollut paljon murhetta ja vaivaa, mutta että kukosta, jonka hän kerran on ottanut suojelukseensa, vastaa hän ei ainoastaan koko omaisuudellaan, vaan myöskin jos niin vaaditaan, päällään ja oikealla kädellään.
Rouva Kenonen syöksähti kauhistuksen vallassa lähelläseisovan hra Sarvikkaan luo ja sanoi tapahtuneen jotain hirveätä ja salaperäistä. Hän oli juuri äsken tavannut miehensä vesiselvänä, mutta ellei hän itse olisi nähnyt, ettei hänen miehensä senjälkeen ole ottanut pienintäkään ryyppyä, niin voisi hän vannoa, että hänen miehensä on vallan ylenmäärin päissään, niin käkenä, ettei enää ihmisiä, ei edes lähimpiä omaisiaan tunne.
Hra Sarvikas mutisi vähän epävarmasti, että taivaan ja maan välillä tapahtuu selvittämättömiä asioita, joita tiedemiehet eivät toistaiseksi ole voineet tyydyttävästi valaista, minkä laihanlaisen lohdutuksen jälkeen hra Sarvikas haihtui nopeasti laivan kannelta näkymättömiin.
Onneksi ennätti laivan kapteeni samassa hätään ja sanoi, että ainoa, mikä hra Kenoselle voidaan tällä hetkellä tehdä, on se, että hänet saatetaan nukkumaan itsensä selväksi. Siis on hän sittenkin juovuksissa! huusi rouva Kenonen, jolloin kapteeni sanoi, että näkeehän sen jokainen. Mutta kun rouva Kenonen alkoi kysellä, kuinka hänen miehensä on voinut tulla juovuksiin vaimonsa silmien edessä, pisaraakaan nauttimatta, joutui kapteeni huomattavasti hämilleen ja sanoi, että se tietysti on mahdotonta ja että hra Kenonen kenties on saanut jonkinlaisen kohtauksen, mutta että se varmasti menee ohi, kun hra Kenonen saa muutamia tunteja nukkua rauhallisessa hytissä.
Kapteenin ja rva Kenosen kannatellessa hra Kenosta kainaloista ja saattaessa hänet siten hyttiin nukkumaan lausui hra Kenonen tulleensa lopullisesti tajuamaan kaiken turhuuden sekä aavistavansa, ettei hän koskaan saa enää kukkoansa elävin silmin nähdä.
XII
Kun hra Kenonen oli onnellisesti saatu vuoteeseen, johon hän silmänräpäyksessä nukkui, ja kun rouva Kenonen oli vääntänyt oven lukkoon ulkoapäin ja pistänyt avaimen taskuunsa, ryhtyi hän pommittamaan kapteenia kysymyksillä.
Kapteeni vastasi vältellen ja peräytyi omaan hyttiinsä sekä yritti syventyä laivakirjoihin, mutta rouva Kenonen, joka ei ollut sillä tuulella, että olisi jättänyt aloittamansa asian kesken, seurasi häntä sinnekin ja niin sanoaksemme asetti kapteenin seinää vasten.
Viiden minuutin kuluttua oli kapteeni kertonut kaiken mitä tiesi, sekä sitäpaitsi ilmoittanut, että laivalla on pärekori, jossa on kukko. Kukko oli tuotu laivalle juuri vähää ennen laivan lähtöä kaupungista, ja oli tuoja sanonut, että kukko on hra Kenosen parhaitten ystävien muistolahja armaasta erotessa. Tuoja, joka oli ollut pöhöttyneen näköinen, hyvinpuettu mies, oli nauranut ja sanonut, ettei kukkoa pidä antaa Kenoselle ennenkuin hänen lähtiessään laivasta, sekä vakuuttanut Kenosen kyllä persoonallisesti tuntevan tämän kukon, kunhan vain saa sen nähdä, ja silloin varmaankin riemastuvan suuresti.
Kolmen tunnin kuluttua heräsi hra Kenonen kukon kiekaukseen.