Ja kuitenkin, siinä oli herrasväki, Helsingistä asti, jolla ei ollut mitään muuta tekemistä parhaana heinäpoutana kuin maleksia puolialastomana järven rannalla keskipäivällä, leikkiä masinistin raivaamalla pihamaalla iltapäivällä ja juoda teetä kuistilla tai kävellä kevyissä, läpikuultavissa kesäpuvuissa illalla postikonttoriin postin tuloaikoina. Ja kauppamies itse oli sanonut, että 115 mk. maksoi. Semmoinen köyhänmoinen konttoristi.
Hosea Hukkasella ei ollut oikeastaan mikään vilkas mielikuvitus. Mutta tässä ei ylimalkaan paljon mielikuvitusta tarvittukaan.
Hosea Hukkanen puhui lopuksi emäntänsä kanssa.
Emäntä sanoi vain:
— Hyh!
Joka merkitsi oikeastaan yhtä paljon kieltämistä kuin myöntämistäkin.
Ja niin siinä vain kävi sitten, että Hosea Hukkanen, aikansa asiaa harkittuaan, laittoi maatuvan tuparakennuksensa siellä Heterannalla "kesähuvilaksi", pani siihen puuttuvat ikkunaruudut, korjasi vähän ovia j.n.e., ja ilmoitti sitten lehdessä, että olisi vuokrattavana viihtyisä ja kodikas kesähuvila kauniilla paikalla järven rannalla puolentoista penikulman päässä lähimmältä rautatieasemalta.
Kaksi paikan päällä käynyttä kyselijää matkusti ilman muuta pois, toinen haukuttuaan Hosea Hukkasen ja hänen huvilansa pahanpäiväisesti. Mutta kolmas jäi. Tosin ei hänkään tuntunut olevan paikkaan oikein tyytyväinen, mutta jäi kumminkin, Hosea Hukkasen luvattua vuokrata asumuksen 65 markasta koko kesäksi. Samalla hinnalla olisi hän muuten nähtävästi myynytkin koko komeuden, jos niikseen olisi tullut.
Runoilija — se kolmas oli nimittäin runoilija — tappeli muutamia viikkoja rakennuksen lude- ja russakkalegionien kanssa ja matkusti sitten tiehensä, käymättä sanomassa hyvästi Hosea ja emäntä Hukkaselle. Mutta koska hän oli maksanut vuokransa etukäteen, niin ei hänen hyvästeillään ollut väliäkään.
Seuraavana kesänä ei Hosea Hukkanen saanut kesävieraita. Eikä sitä seuraavanakaan. Ikkunoista hän otti kaksi pois, pannen toisen navetan, toisen saunan seinään, taikka oikeastaan ei saunan seinään tarvittu muuta kuin kaksi ruutua.