— Kerro, kerro, p—kele, ärjähti kauppamatkustaja tavattoman mielenliikutuksen vallassa. — Jos kielin voisi kertoa! Minä taisin olla eilen illalla vähän päissäni ja muistelen eronneeni teidän riivatusta seurastanne, joka varmaankin vie lopuksi minusta hengen, ja lähteneeni kaupungille hakemaan muka seikkailuja. Kirottu päähänpisto! Kyllä minä nyt olen seikkailuja saanutkin, voi sinun vietävän…
— Jatka! sanoi hra Kenonen.
— Kukkokiekaa! huusi kukko.
— Kitasi kiinni! huusi hra Kenonen. — Älä välitä tästä, vaan kerro, mitä olet hommannut. Kyllä minä tämän opetan!
Ja hra Kenonen painoi kukon vasuun ja paiskasi kannen kiinni.
— Hommannutko? En minä ole mitään hommannut. Minä olen joutunut joidenkin rosvojen ja roistojen pariin, jotka ovat juottaneet minut täyteen kuin kiiliäisen ja sitten ryöstäneet minut sananmukaisesti alastomaksi. Heräsin tuolla rannassa halkopinojen välissä ja värisin vilusta. Tunnustelin maisemia ja huomasin, ettei minulla onneksi ollut kovin pitkä matka tänne hotelliin… — Tämä on siis hotelli? sanoi hra Kenonen. — Tietysti, mikäs tämä sitten olisi? Täällähän me asumme koko sakki. Niin, mutta joitakuita ihmisiä oli jo liikkeellä, enkä minä uskaltanut lähteä tässä asussani kulkemaan pitkin katuja. Siinä oli lähelläni tyhjä tynnyri, jossa ei ollut kuin toinen pohja. Hakkasin senkin irti, pujotin tynnyrin hameeksi ylleni ja lähdin kiiruhtamaan… herätin ansaittua huomiota. Enkä voinut kulkea kuin hyvin lyhyin askelin… alareunassa olevat naulat pistelivät kinttuihini heti kun yritin ottaa pitemmän harppauksen. Naisia tuli vastaani… voi voi seitsemäntuhatta vuotta vanha…
Paksu kauppamatkustaja puhkesi pitkällisiin sadatuksiin ja voivotuksiin, jotka olisivat liikuttaneet tunteellisempaa mieltä kuin hra Kenosen. Hra Kenonen vain nauroi. Kauppamatkustaja hieroskeli paljaita sääriään, joihin tynnyrin reunassa olevat naulat olivat raapineet ja pistelleet verinaarmuja, ja kysyi sitten Kenoselta:
— Mutta mitäs sinä tässä istut? Ja mistä olet käsittänyt tuon kukon?
Hra Kenonen lakkasi äkkiä nauramasta. Sitten alkoi hän valittavalla äänellä kertoa eksyneensä entisistä säännöllisistä ja kunniallisista elämäntavoistaan sekä joutuneensa pilkkaajien seuraan ja lastuksi, jota turhuuden valtameren aallot nakkelevat. Hra Kenonen sanoi, ettei hän ymmärrä, mikä paha henki hänet on kytkenyt kiinni outoihin henkilöihin, joilla ei näytä olevan muuta yhteistä toistensakaan kanssa kuin loppumaton jano, joka tuntuu tarttuneen hra Kenoseen itseensäkin. Lopuksi hän vakuutti, että jos hänen elämänsä joskus vielä pääsee takaisin tasapainoon, niin hän perustaa raittiuden liiton ja nimittää itsensä sen suurmestariksi, ollakseen varma siitä, että liittoa tullaan johtamaan mitä suurimmalla ankaruudella.
— Se on ajatus, jota kannattaa harkita, myönsi kauppamatkustaja. — Minä alan pelätä, että me olemme kaltevalla pinnalla. Mutta meidän on mentävä sisään. Tuo huone, johon tämä parveke kuuluu, näkyy olevan ruokasali, ja siivooja saattaa tulla koska tahansa. Sinä asut numerossa 9 ja minä viereisessä huoneessa. Tämä alakerta on kokonaan meidän seurueemme hallussa.