Vapisevin käsin, hienoin, valkein sormin, tempaisi hän laukun rouva Horttanaisen punertavista käpälistä.
Samassa runoilija kalpeni.
Kauhun ilme silmissään repäisi hän laukun auki.
Se oli tyhjä…
Siinä ei ollut yhtään paperiliuskaa.
— Käsikirjoitukset… missä ovat käsikirjoitukset? kysyi hän käheästi.
Rouva Horttanainen kohautti olkapäitään.
— En mie vaan tiijä! vastasi hän.
Nuori runoilija syöksähti ikkunaan.
Hän sysäsi ikkunan auki.