Ja raskaina vyöryivät harmaat pilvet taivaalla…
— Ja että tämä tapahtui juuri nyt, huokasi runoilija. — Juuri kun kalpean elämän ilmeettömät huulet alkoivat minulle hymyillä.
Rouva Horttanainen tunsi itsensä liikutetuksi.
Sillä hän oli kumminkin nainen.
Ja runoilija puhui kauniisti.
— Minun käy teitä sääliksi, sanoi hän lempeällä äänellä. — Minä en tahdo enää maksua siitä laskusta. Tässä on takaisin 137 markkaa.
— Mitä välitän minä rahasta! sanoi runoilija kumealla äänellä, pistäen rahat liivintaskuunsa.
Rouva Horttanainen ajatteli.
Sitten hän kysyi:
— Mutta miten olette saanut niin paljon rahaa, vaikka kaikki käsikirjoituksenne olivat tuossa laukussa?