Ällistyneenä katsoi häneen luutnantti Urho Kalpainkalske.
— Miksi? kysyi hän huohottaen.
— Ei vaan passaa! vastasi runoilija tylysti.
Luutnantti katsoi ympärilleen.
Kaikki ympärilläseisovat nyökäyttivät päätään vakavasti ja myöntävästi. Myöskin Päivikki, sillä hänkin oli noussut seisomaan.
— Te saatte nyt Päivikin, sanoi rva Horttanainen.
— Kiitos, vastasi luutnantti lämpimästi.
Päivikki Footsvett vaipui luutnantti Kalpainkalskeen kaulaan ja kuiskasi:
— Minä olen rakastanut vain sinua.
— Pyydän anteeksi, että olin ampua teidät, sanoi luutnantti runoilijalle. — Saanko esittää lähempää tuttavuutta… Urho.