Myönnämme, ettei näillä saavutuksilla ole mainittavampaa merkitystä meidän taloudellemme. Mutta sitä tärkeämmiksi voivat ne muodostua Venäjälle. Ennemmin tai myöhemmin voivat bolshevikit saada täältä viisisataa miestä, jotka eivät osanneet juuri muuta tehdä kuin vallankumousta ja kapinaa, mutta jotka nyt pystyvät sekä ojia kaivamaan että teitä tekemään. Viisisataa tie- ja vesirakennusinsinööriä, jotka osaavat itse tehdä työtä ja opettaa muitakin sitä tekemään. Bolshevikit ehkä vielä lähettävät meille langattoman kiitossähkösanoman sen johdosta, että me olemme täällä koukuttaneet heille viisisataa miestä, jotka osaavat hankkia leipää.
Sillä sellaisista miehistä tuntuu Venäjä, suurista luonnonrikkauksistaan huolimatta, kärsivän puutetta. Kuvaavana esimerkkinä — mikäli esimerkkejä ensinkään kaivataan — voimme siinä suhteessa vedota siihen »lähetyskuntaan», jonka Pietarin bolshevikit omien lehtiensä kertoman mukaan lähettivät viime kesänä Etelä-Venäjälle ostamaan viljaa.
Se oli kuin patriarkka Jaakobin poikain matka Egyptiin samanlaiselle asialle, sillä erotuksella vain, että pietarilaiset viljanostajat eivät onnistuneet yhtä hyvin kuin Jaakobinpojat. Heille — pietarilaisille tietysti — oli varustettu oma junansa ja annettu 5 miljoonaa ruplaa matkarahoiksi, mutta retkikunta, juna ja 5 miljoonaa ruplaa katosivat kuin tina tuhkaan avaraan Venäjänmaahan. Pietarin bolshevikkijohtajat odottelivat aikansa, mutta lakkasivat viimein odottamasta, kun huomasivat, että leivänhakijat olivat hävinneet sille tielleen. Eihän se ollut ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään selittämätön katoamistapaus Neuvosto-Venäjän nelivuotisessa historiassa.
Mutta äskettäin löytyi muutaman moskovalaisen rautatieaseman sivuraiteilta juna, joka syystä tai toisesta veti asiaankuuluvien neuvostovirkailijoiden huomiota puoleensa. Junaa tutkittaessa kävi ilmi, että se oli juuri se kadonnut pietarilainen viljanhankintajuna. Ja junassa istuivat ne viljanostoon lähteneet Jaakobinpojat.
— Missäs viljat ovat?
Jaakobinpojat selittivät murheellisina, etteivät he olleet onnistuneet saamaan viljaa.
Tutkijat näkivät junassa 27 tynnyriä ja kysyivät, että mitäs sitten noissa tynnyreissä on?
Viljanostajat vastasivat, että niissä on — hm — viinaa — ostettiin sitä — hm — jottei tarvitsisi aivan tyhjin käsin Pietariin palata. Olisihan edes jotakin tuomisia… kun ei leipää saatu…
Olemme, niinkuin sanottu, sitä mieltä, että ryssä tarvitsee miehiä, jotka ovat oppineet hankkimaan leipää, silloinkun leivänhankkimisesta on kysymys. Meillä on nyt viisisataa miestä opissa. Tosin ei heistä luultavasti ennätä mitään Saarijärven Paavoja kehittyä. Mutta he ovat joka tapauksessa kaivaneet puolessa vuodessa 124 km ojaa. Ja se on hyvä alku.
(1921.)