Silloin puhkesi kunnanukkojen välillä kiivas ja äänekäs ynnä äärettömän monisanainen keskustelu siitä, että mitäs nyt tehdään, ja pitääkö valtuuston valittaa omasta vaalistaan maaherralle, vai valitako Huovinen ilman muuta puheenjohtajaksi.
Iivana istui vain pöydän takana.
Hän ei kuitenkaan enää hymyillyt, huomattuaan epämiellyttäväksi hämmästyksekseen, että valtuusto todellakin aikoi ottaa häneltä aapisen ja alentaa hänet tavalliseksi valtuusmieheksi.
Mutta valtuuston kokoushuoneen nurkassa oli syrjäisenä kuuntelijana istunut eräs vanha ja arvokas, harmaapartainen korpiselkäläinen patriarkka.
Tämä kunnianarvoisa ukko nousi nyt loukostaan ja kysyi valtuustolta — ei siis puheenjohtajalta — saisiko hän sivullisena lausua muutaman sanan.
— Puhu sie vuan! lupasi valtuusto yksimielisesti.
Silloin vanha patriarkka ojentautui täyteen pituuteensa, astui askeleen puheenjohtajaan päin ja lausui äänellä, joka oli tottunut tulemaan sekä kuulluksi että noudatetuksi, seuraavat ratkaisevat sanansa:
— Sie Iivana astu nyt heti pois sieltä pöydän takaa ja mäne sinne, missä äsken olit!
Ja vanhus osoitti varmemmaksi vakuudeksi sormellaan sitä penkin päätä, jolla Iivana oli istunut ennen puheenjohtajaksi tuloaan.
Ja silloin Iivana erosi ja palasi takaisin penkin päähän.