Mutta aapisen hän sai pitää muistoksi lyhyestä puheenjohtajakaudestaan, joka oli kestänyt noin kaksi tuntia.
(1922.)
KUVIA PORVARILLISESTA YHTEISKUNNASTA
Ottakaamme ensin sakset ja leikatkaamme kyynel silmäkulmassa Vaasan kommunistilehdestä seuraava tunteellinen ja liikuttava:
»Tervehdys vankilassa viruvalle Arvo-sedälle.
Vaasan järjestönuoret kokoutuneena kokoukseensa viime sunnuntaina tunsivat syvän kaipauksen keskuudestamme vankilaan raahatun ohjaajamme Arvo-sedän poissaolosta, sedän, joka vapaana ollessaan oli valmis uhraamaan kaikki vapaahetkensä meidän pienokaisten kasvattamiseksi ja oikealle tielle ohjaamiseksi. Muistelemme ilolla niitä hetkiä, jolloin setä oli tilaisuudessa keskuudessamme työskentelemään. Väsymättömällä tarmolla tulemme jatkamaan jo aloitettua työtä voidaksemme täyttää Arvo-sedän toivomuksen ja ilahduttaa häntä sillä, että hänen meihin istuttamansa siemen on versonut ja kantanut hänen tarkoitusperiään vastaavan hedelmän. Aina tulemme setää muistelemaan meidän parastamme ajavana ohjaajana. Sentähden lähetämme Arvo-sedälle sydämelliset terveisemme ja toivomme pian näkevämme sedän keskuudessamme jatkamassa häneltä keskeneräiseksi jäänyttä työtä.
Vaasan järjestönuoret».
Emme tiedä, mistä syystä kunnon »Arvo-setä» on joutunut toistaiseksi lukkojen taakse. Mutta varmaankin tuottaa sedälle virkistystä tiilenpäitten lukemisen verrattain yksitoikkoisessa hommassa tieto siitä, että hänen »istuttamansa siemen on versonut ja kantanut hänen tarkoitusperiään vastaavan hedelmän». Tietäen Arvo-sedän kovaksi kommunistiksi voinemme kai osapuilleen arvata sekä sedän tarkoitusperät »meidän pienokaisten» ylösrakentamiseksi että myöskin hedelmän laadun.
Porvarillinen postijuna on, siirtyäksemme asiasta toiseen, ollut vähällä tehdä hallaa Oulun lähellä.
Viime sunnuntaiaamuna oli Ouluun järjestetty Työväen Urheiluliiton Oulun piirin toimesta liittolaisten välinen mestaruushiihtokilpailu 30 km:n matkalla. Eräässä paikassa piti hiihtäjien kulkea radan poikki. Kun kolme ensimmäistä, toisista hieman edellä olevaa hiihtäjää meni radan poikki, oli juna enää vain 100 metrin päässä. Veturi huusi ja kiljui ja piti pahaa meteliä, mutta luokkatietoisella välinpitämättömyydellä kulki hiihtäjien häntäpääkin radan poikki. Viimeinen hiihtäjistä olisi kuitenkin jäänyt junan alle, ellei junan vauhtia olisi jarruttamalla saatu hiljennetyksi. Niin likeltä sentään piti, että veturin etuhäkki hipaisi suksen kantoja.