Kasanin kuvernementissa, Jegorofkan piirikunnassa, asui olkikattoisessa tuvassaan musikka Ivan Ivanovitsh. Astui hänen tupaansa päivänä erähänä kylän kommunisti.
Ivan Ivanovitsh ei ollut tietääkseenkään. Hänellä kun ei ollut enää mitään ottamista.
Mutta eipä kylän kommunisti ollutkaan tällä kertaa tullut ottamaan, vaan antamaan.
— Mitä sinä teet, Ivan Ivanovitsh? kysyi kommunisti, joka ennen vallankumousta oli kylän kesken tunnettu nimellä varas-Proshka.
— En mitään, vastasi Ivan Ivanovitsh. — Istun ja ajattelen.
— Mitä sinulla on ajattelemista, turakka?! kiljaisi kommunisti. — Eikö ole hyvä ollaksesi, koiranturpa?
— Ajatteleminen on semmoinen paha asia. Se on kielletty komissariaatin käskykirjeellä Y 97685471, lisäsi hän lempeämmin.
— Mitä tehdä, pyhä veli? kysyi Ivan Ivanovitsh, tukkaansa kylmien. —
Eihän voi maatakaan viljellä, kun ei ole siementä.
— Menisit halkometsään!
— Ei ole kirvestä, toveri.