Tiedämme kuitenkin lukijan huonosti salatulla kärsimättömyydellä odottavan, mitä siinä uutisessa sitten oikein kerrottiin, jonka otsakkeesta me olemme saaneet aiheen näin laajaan esipuheeseen.

Eikäpä siinä sen erinomaisempia. Se vain se Torkkelin talon emäntä siellä Jämsän Hassin kylässä — lukija ehkä tunteekin — laski viime tammikuun 7 p:nä sonninsa navetasta jaloittelemaan.

Sonni haisteli ilmaa ja tuulen suuntaa, ja koska hänelle tilaisuus kerran nimenomaan oli tarjottu, niin päättipä jaloitella perusteellisesti. Täysin tietoisena siitä, että raitis ilma ja ulkoilmaliikunto ovat eduksi myöskin sonnihygienian ja jämsäläisen karjajalostusaatteen kannalta katsottuina.

Sonni siis lausui Torkkelin talon emännälle hyvästi ja kiitos seurasta sekä siirtyi kesäisille laitureilleen.

Ja on siellä vieläkin.

Torkkelin talonväki ja sonni on kyllä useampaan otteeseen nähty juoksemassa jonkinlaista jämsäläistä Marathonia, joka on melkoista lyhyempi olympialaista kaimaansa, mutta sonni on aina ollut Hannes ja Torkkelin kaksijalkaiset ovat jääneet toisille ja kolmansille palkinnoille.

Piakkoin saanemme kuitenkin kuulla sonnin vapaudentarinan olevan lopussa, sillä sonni on nähtävästi joutunut huonoille jäljille, ja niin yksilö kuin kansakuntakaan ei voi kauan säilyttää vapauttaan, jos se joutuu huonoille jäljille. Torkkelin talon sonni on sanalla sanoen joutunut huonoon seuraan, ja »sano minulle, kenen kanssa sinä seurustelet, niin…» j.n.e. Torkkelin sonni on äskettäin nähty Jämsän Alhonkylässä Maahisten maalla, ja hänellä on ollut kettu seuratoverinaan.

Me emme voi vaatia Jämsän Hassin kylän Torkkelin talon sonnilta, että hän olisi perehtynyt Suomen Kansan Satuihin ja Tarinoihin. Onhan niitä vielä kaksijalkaisiakin härkäpäitä, jotka eivät niitä tunne. Mutta näistä saduista ja tarinoista, jotka sadunomaisessa muodossa sisältävät loppumattoman aartehiston esi-isäimme perintätietoa ja kokemusta, käy ilmi, että sille aina, ennemmin tai myöhemmin, käy hullusti, joka — olipa hän sitten vaikka yksinäinen poikamiessonnikin — antautuu seurustelemaan ketun kanssa.

Valitamme, mutta sisällinen aavistuksemme sanoo meille, että »vapautta rakastavan sonnin» vapaus on vakavassa vaarassa.

(1921.)