Kaduilla vallitsi rauha ja kiitettävä kemiläinen järjestys, mutta luodessaan tutkivan poliisikatseensa erääseen porttikäytävään rypisti komissario otsaansa, mistä heti arvaamme, ettei mainitussa porttikäytävässä vallinnut täysin laillinen järjestys.
Eihän siellä nyt mitään meteliäkään ollut, kapinasta puhettakaan, mutta siellä makasi sangen avuttomassa tilassa ja ilmeisesti ensiluokan kemiläisessä humalassa eräs pitkäpartainen kaupunkilainen.
Komissario, joka tietomme mukaan on raittiusmies myöskin vakaumukseltaan eikä ainoastaan viran puolesta, synkistyi nähdessään sen surkuteltavan alennustilan, johon virkaheitto, mutta silti vielä melkoisen vaikutusvaltainen kuningas Alkoholi oli pitkäpartaisen kemiläisen palvelijansa sortanut, ja joka alennustila oli sitäkin silmiinpistävämpi, kun ei mainittu pitkäpartainen kansalainen muutoinkaan ole jäsentensä puolesta täysin varustettu seisomaan lujana p—leen, maailman ja oman syntisen lihansa houkutuksia vastaan, ollen nimittäin hänen toinen jalkansa polvesta alaspäin puusta.
Koska näköalaa ihailemaan oli lähistölle pysähtynyt eräitä keskenkasvuisia pojanhölmöjä, viittasi järjestysvalta viimeksimainittuja astumaan lähemmäksi, ja kun pojanhölmöt olivat hieman hidastellen ja arkaillen noudattaneet tätä viittausta, antoi komissario heidän tehtäväkseen tuoda kelkan.
Pojanhölmöillä kaikkialla maassa on erityinen kyky hankkia kelkkoja silloin, kun kelkkoja tarvitaan, vieläpä silloinkin, kun niitä ei tarvitakaan. Kelkka siis saatiin kohta, ja sijoitettuaan pitkäpartaisen ja puujalkaisen kristiveljensä tähän hyödylliseen liikennevälineeseen niin mukavasti kuin tilaisuus myönsi ryhtyi komissario vakavasti ja päättäväisesti vetämään humalaista partahurria poliisikamaria kohti.
Täten oli jo päästy kauppias Lehdon talon kohdalle, kun matkalla tuli vastaan kokolias lumikinos, jollaiset eivät ole mitään harvinaisuuksia enemmän Kemissä kuin muuallakaan Pohjoismaissa, ja ajatellen kalliin kuormansa parasta komensi vetäjä vedettävän kohottamaan puujalkakoipeaan, jottei polventynkä kinoksen yli mentäessä viistäisi maata.
Tämä viranomaiselta taholta tullut kehoitus ikäänkuin palautti pitkäpartaisen ystävämme taivaanrannalla pyörineet hengenvoimat takaisin alhaisempiin kemiläisiin maailmoihin, ja hän kohotti vaistomaisesti koipeaan sekä huomasi samassa olonsa mukavaksi, huomasi olevansa liikkeessä ja lepäävänsä kelkassa, jota jokin voima kuljetti hyväntahtoisesti eteenpäin. Autuaallinen hymy kirkasti puujalkaurhon pitkäpartaista naamaa, ja hän kopeloi taskuaan, otti siitä taskumatin ja kaatoi kurkkuunsa pitkän ryypyn, lisätäkseen onnensa täydellisyyttä ja kohottaakseen tunnelmansa ja henkensä takaisin taivaannavalle.
Merkillinen ja harvinainen näky, kelvollinen aiheeksi vaikka William Hogarthin piirtimelle: poliisimies vetämässä kelkkaa työlään kinoksen yli ja kelkassa pitkäpartainen, puujalkainen ja onnellinen ukko kaatamassa kurkkuunsa ryyppyä.
Mutta ei ollut ketään nykyaikaista Hogarthia näkemässä. Muutamia sieluja joutilaita kemiläisiä vain, jotka huuliaan nuoleskellen seurasivat ryyppyä himokkain silmin.
Ja kun se mies oli selällään, niin se ryyppykin meni väärään kurkkuun. Pitkästä parrasta alkoi paukkua ankara yskiminen, ja komissario älysi, mitä oli tapahtunut. Ja siihen se lysti loppui.