Muuta ei tällä kertaa Kemistä.
(1921.)
KYLLÄHÄN MAAILMAAN ÄÄNTÄ MAHTUU
Ja kyllähän sitä ääntä pidetäänkin. Aina vain ollaan äänessä ja kiljutaan ja melutaan, ja jokainen skruuvaa kurkkuaan ja koettaa hihkaista kovemmin kuin naapuri.
Veturit viheltävät ja autot mölisevät ja puhujat karjuvat äänensä käheiksi valistuskokouksissa.
Ja Suomen kansan etunenässä käy hyvällä esimerkillä sen oma rakas pikku eduskunta, joka tuontuostakin ratkaisee asioita huutoäänestyksellä ja johon siitä syystä puolueet valitsevat suurimmat huutajansa, niinkuin asianmukaista ja viisasta on.
Me emme ole tulleet sukeltautuneeksi syvemmälle tähän kysymykseen, mutta meillä on se käsitys ja muisti, että eduskunta juuri on istuttanut huutoäänestyksen tähän karuun pohjoiseen maaperään, jossa se kuitenkin alkoi odottamattoman hyvin höystyä. Emme muista lapsuudessamme juuri kuulleemme puhuttavan huutoäänestyksestä. Ainakin lienee se pari kolme vuosikymmentä takaperin ollut melkoisen harvinaista.
Mutta sitten alkoi elämä edistyä ja uudistua, ja sitten tulivat paljon muun ohella myöskin huutoäänestykset.
Etupäässä viljellään niitä eduskunnassa, joka on saavuttanut korkean kehitysasteen tällä alalla. Huutoäänestys on eduskunnalle kuin hunajaa ja mannaa. Huutoäänestyksen tullessa säteilee koko kamari tyytyväisyydestä. Ja sen äänestys on kuin monen kosken pauhu pitkäisen jylinän säestämänä, »jossa usein kuuluu korkea ja kestävä huuto: älämölöö, ai älämölöö!» niinkuin Tammiston Kyöstin esityksestä vimmastuksen hetkellä.
Nyt on Joensuussakin, kaupunginvaltuuston viime kokouksessa, toimeenpantu huutoäänestys…