MINKÄTÄHDEN SOMERNIEMELLÄ AMMUTTIIN RAKASTAVAISIA HAULIKOLLA

Syynä ei ollut mustasukkaisuus, vaikka kertomuksemme henkilökuntaan kuuluukin kaksi naista, joista toinen talon tytär ja toinen palvelustyttö.

Syypää oli oikeastaan se piika. Kun se pudotti avaimen kaivoon. Ja juuri vilja-aitan avaimen.

Siinä talossa oli se palvelustyttö lähtenyt kahdelle asialle yhtaikaa, ja siitähän se koko vahinko oikeastaan aiheutuikin. Läksi aittaan ja poikkesi samalla kaivolle vettä noutamaan.

Siinä putosi se avain sinne kaivoon.

Tyttö katseli, että sinne se nyt sitten meni, ja mitäs minulle nyt sanotaan, jos minä sanon, että olen pudottanut avaimen kaivoon? Mutta jollen sano mitään, niin ei kai minullekaan mitään sanota.

Niinkuin ei sanottukaan.

Illemmällä oli iltamat nuorisoseuran talolla, ja sinne läksi talon tytärkin kävellen. Ja muu väki hajosi mikä minnekin.

Isäntä jäi yksin kotimieheksi ja alkoi sitten tarkastella paikkojaan ja aikoi käydä aitassakin, mutta avain ei ollut paikoillaan.

Isäntä mutisi, että minnehän se akkaväki taas on sen avaimen pannut? On se merkillistä tuo akkaväki, kun se ei osaa panna mitään paikoilleen. Kyllä tässä maailmassa menisivät asiat sekaisin yhdessä päivässä, jollei miesväkeä olisi… mutta senkö hornaan ne nyt ovat sen aitan avaimen paiskanneet?