Ja runoilija sanoo:
»Siell' elää kansa niin sitkeä
Kuin vaahteran latva nuori».
Eri asia on, onko vaahtera erikoisen sitkeätä puuta. Joku toinen runoilija olisi ehkä valinnut jonkin muun puun vertaukseensa.
(1921.)
ME LUULEMME VOIVAMME KATSOA
Kesän almanakan päivämääristä välittämättä ehtineen sille asteelle, jolloin maidon, tuoreen lihan ja kalan y.m. samankaltaisten elintarpeiden hallussaanpitäjien on syytä ryhtyä lisättyihin varovaisuustoimenpiteisiin taloudellisesti ja terveydellisesti vahingollisten pahentumistapausten välttämiseksi ja torjumiseksi.
Me emme tahdo todistuskappaleita esitellessämme uudelleen ryhtyä käsittelemään sorsapoikueen saapumista valitusretkelle Mikkelin läänin maaherran ja ylimmän poliisipäällikön tykö lääninhallitukseen sen johdosta, että eräs Mikkelin kaupungin poliiseista oli uhkaavalla esiintymisellään sanotun kaupungin kauppatorilla karkoittanut mainitun poikueen emon lentoon. Sitävastoin ei mikään estäne meitä viittaamasta maanviljelijä Pohjolaisen pihamaalla Hyvinkäällä kasvavaan koivukuuseen, jota meidän mielestämme kuitenkin voitaisiin yhtä kernaasti ja ehkäpä hiukan kernaamminkin nimittää, kutsua ja mainita kuusikoivuksi, koska lampeakaan, jossa on ahven, ei sanota Lampiahveneksi vaan Ahvenlammiksi. Kuusi näet kasvaa koivussa eikä koivu kuusessa. Suuren koivun yhden monilukuisista haarukoista muodostaa täydessä kasvuvoimassa oleva, n. 1 metrin mittainen ja useamman vuoden vanha kuusen taimi. Ken ei usko, pistäytyköön paikan päällä katsomassa, kehoittaa »Länsi-Uudenmaan» kirjeenvaihtaja.
Meistä on tämä tapaus liian pieni sellaiseksi uskonkappaleeksi, että sentakia kannattaisi vaivautua Hyvinkäälle, ellei mitään muuta asiaa sinnepäin satu olemaan. Meitä ei mikään estä uskomasta uutista sellaisenaan, osaksi siitä syystä, että me yleensä uskomme rehellisen miehen puhetta vaatimatta joka kerta erikseen papin ja kunnanvaltuuston puheenjohtajan todistusta, ja toiseksi osaksi sentakia, että me etenkin nuorra miessä ollessamme olemme nähneet luonnonilmiöitä, jotka vetävät vertoja jollekin Hyvinkään kuusikoivulle. Niinpä me Taipaleella näimme kerran Hovattalan koiran, jolla oli kaksi häntää, koiranhäntä takapäässä, niinkuin tavallisillakin koirilla, ja lehmänhäntä etupäässä, suussa nimittäin. Hovattalan koira tuntui murinastaan päättäen pitävän lehmänhäntää tärkeämpänä kuin omaa häntäänsä.
Pimeällä keskiajalla olisi maanviljelijä Pohjolaiselle voinut koitua ikävät seuraukset pihapuustaan. Olisi voinut tapahtua, että se olisi viranomaisten toimesta hakattu ja pilkottu rovioksi, jolla hra Pohjolainen olisi poltettu noituudesta ja velhoudesta itselleen ruumiinrangaistukseksi ja sielun pelastamiseksi ja muille hyvinkääläisille sekä varoittavaksi esimerkiksi että mielen ylennykseksi, ollen hra Pohjolainen tällöin puettuna pitkään, tunnelmalliseen yöpaitaan ja korkean sokeritopan muotoiseen ja onnistuneilla, melkeinpä iloisen näköisillä pirunkuvilla kaunistettuun paperihattuun. Nykyisenä uskonnollisesti välinpitämättömänä aikana pääsee hän koko asiasta edes ilman sakkojakin.
Näissä luonnonilmiöissä ei ole muuta erikoisen merkillepantavaa, kuin että niistä toimitetaan uutiset lehtiin aina juuri kuumimpana vuodenaikana. Niinkuin seuraavastakin: